Blogi

Miksi mittakaavaetuja nauttivat eläkejätit maksavat sijoittamisesta…
KUPLA VAI EI? Vuonna 2013 Ruotsin keskuspankki palkitsi kolme…
YKSIKÄÄN KOTIMAINEN KIINTEISTÖRAHASTO EI PÄIHITTÄNYT EUROOPPALAISIA…
MSCI SISÄLLYTTÄÄ KIINAN A-OSAKKEET INDEKSEIHINIndeksisijoittamisen…
16. lokakuuta 1929 The New York Times referoi professori Irving…
Suomalaisten sijoitusrahastojen tuotot jäivät vuonna 2017 keskimäärin 1,5 % vastaavaa markkinatuottoa heikommiksi. Index Varainhoidon toteuttamassa selvityksessä havaittiin lähes 70 %:n rahastoista hävinneen kohdemarkkinansa tuotolle.
Osakemarkkinoilla rytisee! Pörssikurssit putosivat eilen Yhdysvalloissa kovinta vauhtiaan sitten vuosikymmenen alun.
Tammikuun kolmannesta päivästä alkaen eurooppalaista sijoituspalvelualaa koskeva MiFID II sääntely on ollut voimassa. Sääntelyn keskeisin tarkoitus on parantaa sijoittajan suojaa ja lisätä rahoitusmarkkinoiden läpinäkyvyyttä.
Sijoituspalvelualalla tapahtuu vuodenvaihteessa historiallinen murros uuden eurooppalaisen sääntelyn tullessa voimaan.
Taannoin suomalaisessa mediassa syntyi pienimuotoinen kohu, kun ruotsalainen Nobel-säätiö oli listannut Martti Ahtisaaren venäläiseksi Nobel-palkinnon saajaksi.
Indeksisijoittajan kommentteja kotimaisen sijoitusmaailman ilmiöihin, markkinointiin ja uutisiin.