#IndexViikko 22

Tämän viikon tapahtumat  

Viikon aikana korkojen nousu on jatkunut sekä euroalueella että Yhdysvalloissa, vaikka Euroopan keskuspankin edustajat ovat hyvin selvästi antaneet ymmärtää, että ensi viikon kokouksessa ohjauskorkoja lasketaan. Esimerkiksi Saksan 10-vuotinen korko on noussut samoille 2,60 %-2,70 % -tasoille, joilla oltiin viime vuoden marraskuussa. Sen jälkeen korko kävi jopa alle 2,00 %:ssa.

Korkoja ovat nostaneet huolet inflaation sitkeydestä ja odotuksia paremmasta talouskasvusta vihjaavat talousluvut. Viime viikolla ostopäällikköindeksit yllättivät myönteisesti, ja tällä viikolla mm. Yhdysvaltojen kuluttajaluottamuksen raportoitiin nousseen vastoin odotuksia. Keskiviikkona Saksan toukokuun inflaation (HICP) raportoitiin nousseen lähes odotusten mukaisesti tasolle 2,8 %, ja torstaina Espanjan inflaatio osui lähelle odotuksia nousemalla 3,6 %:iin. Koko euroalueen luvut julkaistaan huomenna.

Uutislähteissä korkojen nousuun liitetään myös vaisusti sujuneet Yhdysvaltojen liittovaltion uusien lainojen liikkeellelaskut. Yhdysvallat laskee liikkeelle velkaa, ja jos kysyntä on heikkoa, korot nousevat.

Vahva talous on hyvä asia osakkeilla, mutta tällä viikolla korkojen nousu on painanut myös osakeindeksit laskuun. Hyvä kuitenkin muistaa, että osakkeilla takanaan erittäin vahva alkuvuosi, ja välillä laskupäiviä voidaan nähdä useampikin. Esimerkiksi yhdysvaltalainen SP500-indeksi on noussut vuoden alusta 11 % ja Euroopan Stoxx600 8 %. Korkosijoitusten alkuvuosi on sitä vastoin ollut vaisu.

Miltä tuleva viikko näyttää?

Tulevien päivien aikana sijoitusmarkkinoilla tapahtuu. Heti huomenna perjantaina julkaistaan koko euroalueen inflaatioluvut ja keskuspankki Fedin tarkasti seuraama PCE-inflaatiomittari Yhdysvalloista. Varhain aamulla Kiina julkaisee valtiolliset ostopäällikköindeksinä.

Ensi viikolla isoimman huomion saa Euroopan keskuspankin kokous torstaina. Odotuksissa on, että EKP laskee ohjauskorkojaan. Isompi mielenkiinto kohdistuu siihen, mitä Lagarde kommentoi lähikuukausien näkymistä. Markkinoiden odotuksissa on enää yhteensä vain kaksi koronlaskua koko vuonna eli odotukset ovat varsin alhaiset. Lisäksi EKP julkaisee uudet kasvu- ja inflaatioennusteensa, joiden perusteella voidaan ennakoida keskuspankin lähikuukausien toimia.

Yhdysvalloissa ISM julkaisee teollisuuden ostopäällikköindeksin maanantaina ja palveluiden indeksin keskiviikkona. Tiistaina ohjelmassa on ”JOLTs Job Openings”, joka kuvaa avoimien työpaikkojen määrää ja perjantaina raportoidaan ”nonfarm payrolls” -työllisyyslukupaketti, jonka yhteydessä julkaistaan mm. työttömyysaste. Inflaatiolukujen ohella työmarkkinoiden tilanne on avainasemassa Yhdysvaltojen keskuspankki Fedin rahapolitiikan jatkon kannalta.

Sijoitusympäristö

Suurin huomio kohdistuu Yhdysvaltojen (Fed) ja Euroopan keskuspankkien (EKP) koronlaskusyklien alkamisen ajankohtaan ja tahtiin. Ensimmäinen EKP:n lasku nähdään näillä näkymin jo kesäkuussa, mutta se ei välttämättä käynnistä selkeää koronlaskuputkea.

Alkuvuoden aikana odotukset Yhdysvaltojen keskuspankin koronlaskuista ovat pienentyneet vahvana pysyneen kasvun ja työllisyyden sekä sitkeän inflaation vuoksi, mikä on painanut korkosijoituksien kursseja. Ensimmäinen koronlasku Yhdysvalloissa nähtäneen vasta loppuvuonna. Vastaavasti osakemarkkinat ovat alkuvuoden aikana hyötyneet Yhdysvaltojen talouden vahvasta vedosta. Seuraava EKP:n korkokokous pidetään 6.6. ja Fedin vastaava on 12.6.

Vaikka geopoliittiset riskit nousevat aika ajoin otsikoihin, inflaatiokehitys on edelleen tärkein tekijä keskuspankkien rahapolitiikalle ja sitä kautta sijoitusmarkkinoille. Inflaation maltillistuessa huomio siirtynee lähikuukausina entistä enemmän tulos- ja talouskasvun suuntaan.

 

Hauskaa ja rentouttavaa loppuviikkoa!