Houkutteleva korkotarina – keskuspankkien nostosyklit loppusuoralla

Vuosien 2021-2022 aikana inflaatio nousi voimakkaasti. Keskuspankkien keskeinen tehtävä on yllä pitää hintavakautta, joten erityisesti syksyn 2022 ja kevään 2023 aikana keskuspankit nostivat korkojaan poikkeuksellisen rivakasti inflaatiota hillitäkseen. Fed nosti hieman yli vuodessa ohjauskorkonsa yläreunan 0,25 %:sta 5,50 %:iin ja EKP perusrahoitusoperaatioiden korkonsa 0,00 %:sta 4,50 %:iin.  Korkotason nousu on vienyt korkosijoittajien tuotot. Sijoittajan kannattaa kuitenkin suunnata katse eteenpäin. Inflaatio on hidastunut merkittävästi ja keskuspankkien kiristyssyklin loppu on hyvin lähellä. Koroista saa taas tuottoa.

Vuosi 2022 jäi historian kirjoihin erityisen heikkona vuotena korkosijoitusmarkkinoilla. Yhdysvalloissa tietyt laajat korkosijoitusindeksit kokivat 2021–2022 ensimmäisen kahden peräkkäisen kalenterivuoden tappioputken sitten 1958–1959. Kolmea peräkkäistä tappiollista vuotta ei ole vielä ikinä koettu, mutta nyt se on mahdollista (Lähde: Wells Fargo). Korkosijoituksissa viime vuosien poikkeuksellinen heikkous on toisaalta nostanut lähivuosien tuottopotentiaalia.

 

Valtionlainat ja hyvälaatuiset yrityslainat tarjoavat korkotason nousun ansiosta tuottonäkymän, jollaista ei ole nähty vuosikausiin.

 

Lähitulevaisuudessa on hyvät mahdollisuudet päästä positiivisiin tuottoihin, vaikka korkotaso hieman nousisi nykytasoiltaan. Syynä tähän on, että vuoteen 2024 lähdetään merkittävästi korkeammilta juoksevilta korkotuottotasoilta kuin vuosiin 2022 tai 2023. Nollakorkojen ympäristössä markkinoilla yleistyi sanonta, ettei osakkeille ole vaihtoehtoja. Nyt on. TINA (there is no alternative) voidaan unohtaa, TARA (There are reasonable alternatives) tuli tilalle.

Keskuspankkiirien puheissa koronlaskupohdintoja pidetään vielä ennenaikaisina, mutta markkinoiden odotuksissa on, että ensimmäiset Fedin ja EKP:n koronlaskut nähdään jo alkukesästä 2024. Viimeisen 50 vuoden aikana Yhdysvaltain keskuspankki Fedin ohjauskorot ovat pysyneet paikallisissa huipuissaan vain joitakin kuukausia ennen ensimmäistä laskua. Toistaiseksi tämän syklin viimeisin Fedin nosto tehtiin heinäkuussa 2023. EKP:n historia on lyhyempi, mutta jos inflaatio hellittää ja kasvu hidastuu, EKP voi tällä kertaa olla laskemassa ohjauskorkojaan jopa ennen Fediä.  Inflaatiokehitys on yhä keskuspankeille ja sitä kautta markkinakehityksen kannalta tärkein seurattava asia.

Korkosijoitusmarkkinoilla on houkuttelevia tuottomahdollisuuksia tarjolla. Esimerkiksi Saksan valtion yhden vuoden lainojen korot olivat vielä toukokuussa 2022 negatiivisen puolella ja Yhdysvalloissa tammikuussa 2022 noin nollassa. Nyt kirjoitushetkellä (9.11.2023) Saksassa ollaan noin 3,70 %:ssa ja Yhdysvalloissa noin 5,35 %:ssa! Muun euroalueen korot ovat vielä vähäriskisimpänä pidettyä Saksaa korkeammat. Yrityslainamarkkinoilla korot ovat keskimäärin valtionlainoja isommat.