Hae OKKA-säätiön Index Varainhoito -stipendiä

Index Varainhoito on mukana tukemassa nuorten talousosaamista

Tärkeänä osana suomalaisten parempaa sijoittamista on taloustaitojen opetus ja talousymmärryksen syventäminen. Index Varainhoito keskittyy toiminnassaan ydinosaamisalueeseensa varainhoitoon, mutta on mukana tukemassa talousopetusta 1000€:n arvoisella nimikkostipendillä OKKA-säätiön kautta.

TATin tekemän tutkimuksen mukaan opettajista 94 % on sitä mieltä, että taloustaidon opettaminen on tärkeää, mutta vain alle kolmannes ajattelee koulun antavan riittävät valmiudet talousasioiden hallintaan. Kaksi kolmesta opettajasta on huolissaan nuorten heikosta talousosaamisesta, etenkin ammatillisen koulutuksen puolella. Tutkimuksen mukaan 80 % opettajista kertoi olevansa kiinnostunut taloudesta ja kiinnostuneista 71 % tuntee hallitsevansa asian riittävän hyvin pystyäkseen aihetta opettamaan.

Index Varainhoidon ja OKKA-säätiön yhteistyö on alkanut varainhoidolla alkuvuodesta 2018, ja nimikkostipendi on jaettu kerran aikaisemmin, vuonna 2018. Index Varainhoito hoitaa OKKA-säätiön sijoitusvarallisuutta ja tämän takia säätiöllä on Index Varainhoidon nimikkostipendi. Index Varainhoito on saanut valita, mihin nimikkostipendi käytetään ja on valinnut kohdentaa stipendin nuorten talousasioiden ymmärryksen parantamiseen.

”Index Varainhoito haluaa kannustaa nuoria ottamaan vastuuta oman talouden hoitamisesta sekä rohkaista pitkäjänteiseen säästämiseen ja sijoittamiseen.”, kertoo Index Varainhoidon osakas ja varainhoitaja Petri Pohjanoksa.

OKKA-säätiö on Opetus-, kasvatus ja koulutusalojen säätiö. Se on yleishyödyllinen, vuonna 1997 opetus-, kasvatus ja koulutusalojen kehittämiseksi perustettu säätiö, jonka tarkoituksena on lisätä opetus, -kasvatus ja koulutusalojen vaikuttavuutta, kohottaa niiden arvostusta, edistää tieteellistä tutkimusta ja tukea taidekasvatusta. Säätiö edistää aloihin liittyvää arvokeskustelua, tukee opettajien ammattitaidon ylläpitoa ja kehittämistä esim. perus-, jatko- ja täydennyskoulutuksilla.

Säätiön tarkoitusta tukevaa toimintaa on muun muassa koulutustilaisuuksien järjestäminen ja opintomatkat, apurahojen ja palkintojen jakaminen. Stipendit jakaa ja saajat valitsee OKKA-säätiön hallitus.

OKKA-säätiö myöntää apurahoja monipuolisesti opetus- ja kasvatusalan hankkeisiin. Apurahoja voi hakea muun muassa koulutuksiin, kehittämis- ja tutkimushankkeisiin, taiteeseen ja kulttuuriin sekä opintomatkoihin. Apurahoja voi hakea sekä yksityishenkilö, että työryhmä.

TATin tutkimuksen mukaan vain 14 % opettajista sanoo oman talousosaamisen perustuvan opettajakoulutukseen. OKKA-säätiön apurahoja ja Index Varainhoidon stipendiä voi hakea esimerkiksi opettajan täydennyskoulutukseen, nuorten taloustaitoja parantavien hankkeiden järjestämiseen tai opetusmateriaalien hankintaan.

Ensimmäinen, vuonna 2018, jaettu stipendi myönnettiin Marjo Kauhaselle, joka toimii lehtorina Turun ammatti-instituutissa, jossa opettaa matematiikkaa ja fysiikkaa sekä kaksoistutkintoa, että ammatillista perustutkintoa suorittaville oppilaille.

”Stipendi mahdollisti (osarahoituksena) Kauhasen osallistumisen ’Oppiminen ja opettaminen digitaalisissa ympäristöissä’ -erikoistumiskoulutukseen. Sähköisten oppimisympäristöjen ja oppimateriaalien hyödyntämisen tarve on lisääntynyt erityisesti lukiokurssien opetuksessa sähköisten ylioppilaskirjoitusten vuoksi, mutta myös ammatillisessa koulutuksessa reformin myötä digitaalinen opettaminen lisääntyy opetuksen henkilökohtaistumisen takia.”, kertoo OKKA-säätiön johtaja Tuulikki Similä.

Apurahojen ja Index Varainhoidon stipendin hakuaika on 1.-31.3.2019 OKKA-säätiön nettisivujen kautta, osoitteessa okka-saatio.com.