Esittelyssä indexiläinen – varatoimitusjohtaja Jukka Huuskonen
Tutustu henkilöstöömme – kirjoitussarja
Esittelyssä indexiläinen- kirjoitussarjassamme on vuorossa yhtiömme perustajajäsen ja varatoimitusjohtajana työskentelevä Jukka Huuskonen. Jukka johtaa Indexin sijoitustoimintaa sekä sijoitustoimikuntaa sekä vastaa kaupankäynnistä ja täyden valtakirjan salkkujen hoidosta.
Moni suomalainen, pitkän uran rahoituksessa tehnyt ammattilainen on uransa alkuvaiheissa joko opiskellut tai työskennellyt ulkomailla. Vuosikymmeniä sitten Suomessa osaaminen ei ollut niin ammattimaista kuin se on tänä päivänä, joten oppia piti luonnollisistakin syistä hakea maamme rajojen ulkopuolelta. Myös Jukka toimi näin.
Alun perin hänellä oli tarkoituksena lähteä Yhdysvaltoihin opiskelemaan ja pelaamaan yliopistotason koripalloa. Loukkaantuminen ja sitä seurannut selkäleikkaus lopetti koripallouran ja haaveet yliopistostipendistä oli pakko unohtaa.
Samoihin aikoihin Suomi liittyi EU:hun ja tämä mahdollisti uudella tavalla mahdollisuuksia myös opiskelijoille. Aiemmin Britannian erittäin korkeat lukukausimaksut ulkomaisille opiskelijoille olivat olleet kiinnostaviin huippuyliopistoihin hakeutumisen esteenä, mutta nyt oli mahdollista päästä sisään niin sanotusti ”kotiopiskelijana”. Jukka haki ja pääsi Westminsterin yliopistoon Lontooseen lukemaan rahoitusta. Päätöksen taustalla oli myös kiinnostus ja luontainen kyvykkyys matemaattisissa aineissa. Toisena opiskeluvuonna myös alkuperäinen suunnitelma opiskeluista Yhdysvalloissa toteutui stipendin muodossa University of Miamin huippuyliopistossa.
Suomeen ”vahingossa” palattuaan Jukka, lyhyen valuuttauran jälkeen, aloitti työt vuosituhannen vaihteessa Leonia Pankin meklarideskissä, joka jatkui fuusion myötä Mandatumissa. Työssä toimittiin pääasiassa kansainvälisten asiakkaiden kanssa, varsinkin sen jälkeen kun Nokia menestys lähti nousukiitoon ja osake nousi maailman vaihdetuimpien osakkeiden joukkoon. Tämä toi paljon toimeksiantoja kansainvälisiltä suurpankeilta Jukan työpöydälle, koska siihen aikaan ulkomaiset pörssimeklarit eivät saaneet olla pörssin jäseniä. Asiakkaiden vaatimusten myötä työnkuva muuttui pian isojen toimeksiantojen toteuttamiseen. Näissä usein tarvittiin riskihinnoittelua pankin taseella, joten riskipositioiden hallinnasta tuli pian keskeinen osa päivittäistä toimintaa.
Danske Bankin fuusion myötä kaupankäynti pankin omilla positioilla kasvoi keskeiseksi osaksi työnkuvaa. Finanssikriisin jälkeen regulaatio kuitenkin kasvoi rajoittaen merkittävästi riskipositioiden ottamista ja hallinnointia. Jukan katse alkoikin hakeutua takaisin ulkomaille ja päätös lähdöstäkin oli jo tehty. Tavaroita pakkailleissaan hän törmäsi sattumalta vanhaan kollegaan, ja yhteisen ajatustenvaihto – ja ideointihetken jälkeen syntyi ajatus uuden, erilaisen varainhoitoyhtiön perustamisesta Suomeen.
Index Varainhoidon perustaminen
Liikeidea oli niin innostava, että ulkomaille muutto unohtui ja syntyi Index Varainhoito. Siihen aikaan varainhoito oli Suomessa käytännössä pitkälti pankkien dominoimaa ja asiakkaiden salkut oli täytetty pankkien omilla tuotteilla. Kuluymmärrys oli myös suhteellisen matalaa, ja kuluja olikin usein monessa eri kerroksessa ja niiden vaikutus asiakkaan salkun tuottoon ei ollut kovin selvää. Samaan aikaan Indexin perustajat huomasivat myös, että aktiivisesti eli salkunhoitajavetoisesti hoidetuilla rahastoilla on tutkimustenkin mukaan vaikeuksia päästä vertailuindeksin tuottoihin pitkällä aikavälillä. Miksi siis kannattaisi maksaa salkunhoitajalle ja rahastolle koviakin kuluja, kun sijoittamalla indeksiin pääse parempaa lopputulokseen edullisesti?
Index Varainhoidon ideana olikin alusta lähtien tarjota läpinäkyvää ja kustannustehokasta sijoitusneuvontaa. Kun omia tuotteita ei ollut, voitiin asiakkaan salkku rakentaa aidosti hänen tarpeista ja tavoitteista käsin. Kustannukset ja niiden vaikutus salkun tuottoon hallittiin tekemällä sijoitukset pelkästään kustannustehokkailla ja likvideillä etf:llä.
”Halusimme tehdä alusta lähtien työtä asiakkaan puolesta, jossa keskitytään vain varainhoitoon, ei tuotemyyntiin. Maailmahan on täynnä hyviä sijoitustuotteita, mutta haasteena on löytää niistä asiakkaalle parhaiten sopivat. Jos varainhoitajalla on omia intressejä tai insentiivejä tuotteiden etsinnässä, ei lopputulos voi olla asiakkaan parhaan edun mukainen”, kertoo Jukka.
Index Varainhoidon alkutaipaleella etf:t olivat Suomessa vielä uutta ja outoa. Jukka kertookin, että aluksi suhtautuminen oli usein varauksellista ja uutta tapaa sijoittaa pidettiin vieraana. Vuosien myötä asiakkaat kuitenkin alkoivat ymmärtää indeksisijoittamisen hienouden sekä kulutehokkuuden. Myös mediassa herättiin tuomaan esiin nyt jo valtavirtaa olevaa sijoitustapaa.
Nyt yli kymmenen vuoden jälkeen voidaan todeta, että Indexin perustamiseen johtaneet oivallukset ovat olleet oikeita. Asiakkaat ovat saaneet tehokkuutta ja läpinäkyvyyttä salkkuihin. Nykypäivänä ymmärretään myös jo laajemmin, että sijoittajan kannattaa hajauttaa sijoituksiaan myös niin, että kaikki sijoitukset eivät ole yhden palveluntarjoajan omia tuotteita vaan tarvitaan globaalia ja laajaa hajautusta.
Uuden lainsäädännön myötä myös ei-ammattimaisella on nyt mahdollista laajentaa sijoitusavaruuttaan kohti tutkitusti parhaiten toimivaa sijoittamisen mallia mitä esimerkiksi Yalen yliopistossa on tuloksekkaasti toteutettu vuosikymmeniä. Siinä perinteiseen 60-40 salkkuun otetaan mukaan vaihtoehtoisia sijoituksia, jolloin saadaan entistä laajempi hajautus sekä osakkeiden ja korkojen rinnalle uusi tuottokomponentti. Vaihtoehtoisten tuominen mukaan salkkuun mahdollistaa parempaa tuottoa, hajauttaa riskiä ja pienentää salkun heiluntaa.
”Riippumattoman varainhoitajan sijoitussalkut näyttävät siis entistäkin mielenkiintoisemmilta, kun sijoitusavaruus laajenee ja tuottomahdollisuudet monipuolistuvat”, kommentoi Jukka työnsä tulevaisuuden näkymiä.
Vapaa-aikana Jukan löytää urheilun parista, pohjoisen lohijoilta tai kaukomailta tutkimassa eri kulttuureja.

Jukka on innokas sukeltaja, tässä Indonesiassa, Pulau Weh:ssä.
****
Lisää indexiläisten esittelyjä voit lukea täältä:
- varainhoitaja Tarja Mikkonen
- Back Officen Jere Krok
- varainhoitaja Richard Johansson
- hallintojohtaja Marjut Kaste
- varainhoitaja Petri Pohjanoksa
- varainhoitaja Kari-Heikki Koskinen
- tutkimusjohtaja Simo Rahikainen





