Index Varainhoito valittiin Suomen parhaaksi varainhoitajaksi

INDEX VARAINHOITO VALITTIIN SUOMEN PARHAAKSI VARAINHOITAJAKSI

Index Varainhoito valittiin Suomen parhaaksi varainhoitajaksi Arvopaperi-lehden alkuvuonna tekemässä asiakastyytyväisyyskyselyssä. Olemme ilahtuneita ja kiitollisia asiakkaillemme saamastamme tunnustuksesta! Suoraviivainen ja läpinäkyvä toimintamme on selvästi osoittautunut tervetulleeksi suomalaisessa varainhoitokentässä.

Aloitimme sijoittaja-asiakkaiden palvelemisen indeksisijoittamisen periaattein vuoden 2014 alussa. Tavoitteemme on alusta alkaen ollut paremman sijoittamisen edistäminen. Nyt Index Varainhoidon kolmannen kokonaisen sijoitusvuoden jälkeen voimme tyytyväisinä todeta, että indeksisijoittaminen on osoittanut ylivertaisuutensa myös käytännön salkunhoidossa.

Paljon on tapahtunut lyhyessä ajassa niin sijoitusmarkkinoilla kuin yhtiössämmekin. Pörssit ovat nousseet ennätystasoilleen yllättävistä poliittisista käänteistä huolimatta. Kolmannen täyden toimintavuoden päättyessä viime vuodenvaihteessa Index Varainhoito pääsi positiiviseen tulokseen. Viime vuonna laajensimme suoraan indeksisijoittamiseen erikoistuneen palvelumallimme myös täyden valtakirjan varainhoitoon. Samassa yhteydessä otimme käyttöömme laajentunutta toimintaamme paremmin kuvaavan nimen – Index Varainhoito. Joukkoomme liittyi Petri Pohjanoksa myyntijohtajana.

Index Varainhoito noin kaksinkertaisti liikevaihtonsa viime vuonna, kuten edellisvuonnakin. Tulevaisuutta emme indeksisijoittajina ennusta, mutta tavoitteenamme on jatkaa kasvua samaan tahtiin tulevaisuudessa. Haluamme palvella suomalaisia suoraviivaisen indeksisijoittamisen periaattein myös maantieteellisesti laajentuen. Meidät löytääkin vielä kuluvan vuoden aikana myös pääkaupunkiseudun ulkopuolelta.

Tervetuloa mukaan paremman sijoittamisen pariin!

Voit lukea artikkelin TÄSTÄ.

 

Terveisin,

 

Esko Immonen

Toimitusjohtaja

Index Varainhoito