Tag Archive for: riippumattomuus

Aloitimme private markets -tarjontamme vasta huhtikuussa, ja jo muutamassa kuukaudessa olemme keränneet merkittävästi pääomia uusiin rahastoihin. Erityisen iloisia olemme siitä, että ensimmäiset Suomeen tuomamme avoimet, EU:n uuden ELTIF 2.0 -sääntelyn mukaiset, rahastot ovat herättäneet suurta...
Kulunut vuosi on ollut meille merkittävä myös toimintamme kehittämisen näkökulmasta. Olemme tuoneet pitkän suunnittelun ja määrätietoisen työn tuloksena indeksisijoitusten rinnalle laajan tarjoaman vaihtoehtoisia sijoituksia....
Viime vuosina moni vaihtoehtoisiin sijoituksiin sijoittanut on ihmetellyt samaa asiaa: miksi rahaston esitteessä luvattu “IRR 15 % vuodessa” ei tunnukaan toteutuvan omalla tilillä, vaikka rahaston raportit...
Sijoitusala rakentuu numeroista, taulukoista ja käyrästöistä. Luvut ovat tärkeitä ammattilaisille, mutta useimmille sijoittajille ne jäävät etäisiksi. Sen sijaan mieleen jäävät tarinat...