Sijoitusvuoden 2013 satoa

Pörssivuosi 2013 oli osakesijoittajille hyvä, yksi parhaista suorastaan. Pörssikurssit nousivat suurimmassa osassa maailmaa kaksinumeroisia prosenttilukuja. Yksi vahvimmista markkinoista viime vuonna oli Japani, missä pörssi-indeksit tuottivat paikallisessa valuutassa mitaten yli 50 %. Tämä on tietysti asianmukaisesti huomioitu myös suomalaisessa talouslehdistössä. Ja luonnollisesti Japaniin sijoittavat osakerahastot ovat nousseet vertailuissa kunniapaikoille. Sijoitusmarkkinoilla odotetaan, että Japanin hallituksen pääministerinsä mukaan kutsumanimen saanut Abenomics talousohjelma vihdoin siivittää maan talouden kasvu-uralle.

Minkälaista tuottoa japaniuskovaisille sijoittajille on sitten Suomessa tarjoiltu. Ensimmäiseksi täytyy tietysti muuttaa Japanin markkinoiden tuotot euromääräisiksi. Suomalaisten rahastoyhtiöiden Japani-osakerahastot tuottivat viime vuonna keskimäärin 20,69 %. Näitä rahastoja oli tarjolla kuusi kappaletta. Vastaavasti Japanin yleisin pörssi-indeksi Nikkei 225 tuotti 25,02 %. Keskimääräinen salkunhoitaja hävisi markkinaindeksille siis viime vuonna 4,33 %. Tosin huomattakoon, että yksi rahasto OP Japani onnistui päihittämään indeksin, mikä indeksisijoittajan näkökulmasta vahvistaa aiemman tunnetun tosiasian siitä, että yksittäisenä vuonna vajaat 20% salkunhoitajista onnistuu pärjäämään indeksiä paremmin.

Suomessa Japaniin sijoittavia osakerahastoja on tietysti tarjolla varsin niukasti, mutta sama pikatarkastelu voidaan tehdä laajemmallekin joukolle. Eurooppalaisten Japaniin sijoittavien osakerahastojen keskimääräinen tuotto viime vuodelta oli 20,72 % eli siis lähes sama kuin suomalaistenkin rahastojen. Näitä rahastoja oli tarkastelussa kaikkiaan 186 kappaletta ja näistä puolestaan 34 kappaletta eli 18,3 % menestyi indeksiä paremmin. Jos tarkastelua ulotetaan kulunutta vuotta pidemmälle aikavälille, vertailu rahastojen osalta heikkenee oletettavalla tavalla. Viidessä vuodessa suomalaisista Japani-rahastoista yksikään ei yltänyt (lähellekään) indeksin tuottoa. Eurooppalaisista vastaavista rahastoista sentään löytyi kaksi kappaletta indeksin voittajia. Tosin sijoittajan todennäköisyys juuri näiden rahastojen poimimiseen viisi vuotta sitten oli lohduttoman huono, vain 1,5 %.

Rahastosijoittajan kannalta viime vuoden kurssikehityksessä ei näyttäisikään olevan mitään niin ihmeellistä. Rahastot menestyvät vuosi toisensa perään yhtä kehnosti suhteessa markkinaindeksiin ja tämä ilmiö toistuu markkinasta riippumatta. Jos Abenomicsin voimaan uskoo tulevaisuudessakin, kannattaa ainakin sijoitukset Japaniinkin toteuttaa indeksipohjaisesti. Nikkei 225 indeksiin sidottu iSharesin ETF tuotti viime vuonna 24,67 % eli tarkalleen hallinnointipalkkionsa verran alle indeksin tuoton. Kyseinen ETF olisi viime vuonnakin voittanut neljä viidestä Japaniin sijoittavasta eurooppalaisesta rahastosta. Kolmen vuoden tarkastelussa ETF pesi tuotollaan jo 95 % kaikista rahastoista. Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon, että kaikkein parhaiten viime vuonna Japanin osakemarkkinoilla menestyivät valuuttasuojatut ETF:t. Esimerkiksi RBS:n Japanin Topix-indeksiin sidottu valuuttasuojattu ETF tuotti viime vuonna 52,64 %. Jos siis sijoittajana haluaa Japanin markkinoiden tuoton ilman valuuttariskiä, kannattaa tämän tyyppisiin ETF:iin tutustua.

 

En ole mitenkään erityisen innostunut ennustamaan eri markkinoiden kurssikehitystä alkaneelle vuodelle. Se, millä markkinalla tai missä maassa mitataan alkaneen pörssivuoden parhaat nousut, on kutakuinkin yhtä mahdotonta ennustaa kuin tulevia menestyjärahastoja. Sen verran ennustajanlahjoja rohkenen kuitenkin käyttää, että alkaneenakin vuonna indeksi päihittää rahastosalkunhoitajat Japanin osakemarkkinoilla. Ja Euroopan. Ja Amerikan. Ja…

 

Esko Immonen
toimitusjohtaja
IndexHelsinki