Kerrankin helppoja vastuullisia valintoja

Olen aika ajoin huomannut ajattelevani, että jotain pitäisi tehdä paremman maailman puolesta. Samalla kun olen näitä asioita pohdiskellut, olen huomannut törmääväni mukavuudenhaluisuuteeni ja toisaalta jonkinlaiseen muutosvastarintaan.

En haluaisi millään luopua lauantai-illan pihvistä ja viinilasillisesta, enkä sunnuntaiaamun kananmuna-pekoni-bratwursti -aamiaisesta pienentääkseni hiilijalanjälkeäni, mutten myöskään viedä lapsiani tai mennä omiin harrastuksiini pääkaupunkiseudun hitaassa poikittaisliikenteessä. Myös vaikuttaminen yritysten (poislukien osakkuusyrityksessäni) hallintotapaan omistusten kautta tuntuu usein vaikealta ja aikaa vievältä.

Onneksi yhdellä alueella ei tarvitse hikoilla tai vaivautua juuri puhelinta tai tietokonetta kauemmaksi; sijoittamisessa vastuullisten päätösten tekeminen on sekä helppoa, että kustannustehokasta.

Indeksipohjaisessa sijoittamisessa on tultu aimo harppaus eteenpäin perinteisistä sulkukriteereistä, joissa arveluttavat alueet kuten aseet, tupakka ja alkoholi on suljettu pois. Tällä hetkellä indeksisijoittamisen kautta on helppo valita itselle parhaiten sopiva elämän alue, jonka vastuullisuuteen voi vaikuttaa. Tai miksipä ei vaikka useampikin.

Vastuullisuuden ja siihen liittyvän keskustelun korostuminen ja tietoisuuden yleinen lisääntyminen on johtanut pörssinoteerattujen indeksirahastojen merkittävään valikoiman paranemiseen.

Tällä hetkellä sijoittajan ulottuvilla on tasa-arvoon, hiilijalanjäljen pienentämiseen sekä eläinten oikeuksiin sijoittavia ETF:iä, vain muutamia alueita mainitakseni. Sijoitusten ei tarvitse kuitenkaan rajautua pelkästään osakemarkkinoille, vaan myös korkopuolella ovat yleistyneet niin sanotut green bondit. Luonnollisesti näiden lisäksi on jo pidempään ollut olemassa perinteisimpiä ESG-kriteereillä (Environmental, Social and Governance) rakennettuja ETF:iä.

Hienointa valikoiman lisääntymisessä ja kilpailun kiristymisessä kuitenkin on se, että kustannukset eivät enää ole ongelma. Erot perinteisiin ETF:iin kustannusten osalta on vain joitain prosentin kymmenyksiä. Tuotossakin vastuulliset vaihtoehdot ovat kilpailukykyisiä.

Vanhat pinttyneet tavat muuttuvat usein hitaasti, mutta ensimmäinen ja helpoin askel matkalla vastuullisempaan elämäntapaan on soittaa omalle varainhoitajalle, joka tarjoaa vastuullisia palveluita osana varainhoitoaan.

Rainer Leinonen

Kirjoittaja toimii Index Varainhoidolla varainhoitajana.