#IndexViikko 37

Tämän viikon tapahtumat  

Osakemarkkinoiden viikko on sujunut nousussa ja korot ovat aavistuksen laskeneet, mikä on tukenut korkosijoitusten kursseja. Viikon puolivälissä Yhdysvaltojen kuluttajahintaindeksit (CPI) osuivat lähelle odotuksia. Kokonaisinflaation vuotuisen nousuvauhdin raportoitiin hidastuneen elokuussa jo 2,5 %:iin ja pohjainflaation 2,9 %:iin. Hyvä muistaa, että viime viikolla Yhdysvaltojen työmarkkinoilta saatiin lukuja, jotka jäivät kokonaisuutena alle odotusten. Koska inflaatio lähestyy riittävän uskottavasti 2 % tavoitetasoja ja työmarkkinat jäähtyvät, koronlaskuja odotetaan myös Yhdysvalloissa.

Euroopan keskuspankin (EKP) korkokokous torstaina ei tarjonnut yllätyksiä. EKP laski ohjauskorkojaan, teki pieniä viilauksia ennusteisiinsa ja kertoi tekevänsä jatkossakin päätökset kokous kerrallaan ilman ennakkositoumuksia. Kuten EKP oli jo 13.3. ilmoittanut, talletuskoron ja perusrahoitusoperaatioiden korkojen eroksi asetettiin aikaisemman 0,50 %-yksikön sijaan 0,15 %-yksikköä. Talletuskorko on jatkossa 3,50 % ja perusrahoitusoperaatioiden korko 3,65 %. EKP:n mukaan rahoitusolot ovat kireät ja talouskasvu on vaimeaa, mutta euroalueen sisäinen inflaatio on yhä nopeaa, ”koska palkkoja korotetaan edelleen ripeään tahtiin”. EKP arvioi, että vuonna 2025 kokonaisinflaatio olisi 2,2 % ja pohjainflaatio 2,3 %, eli varsin hyvin kohti 2 % tavoitetasoja kuitenkin mennään.

Markkinalla hinnoitellaan, että EKP:n talletuskorko olisi syksyllä 2025 noin 2 %:ssa. Seuraava koronlasku on hinnoissa joulukuulle. EKP ei eilen halunnut vaikuttaa tähän hinnoitteluun, joten markkinoilla tulkitaan, että EKP on samoilla linjoilla.

Öljyn hinta on pysynyt paineessa. Brent-laadun hinta on perjantaiaamuna 72 dollaria tynnyriltä. Viikon aikana OPEC laski öljyn kysyntäennusteitaan. Lisäksi öljyä painaa teollisuuden näkymien vaisuus Yhdysvalloissa ja Kiinassa. Inflaatiopaineita öljyn hinnan lasku luonnollisesti vähentää.

Miltä tuleva viikko näyttää?

Myös ensi viikon tärkeimmät tapahtumat liittyvät inflaatioon ja keskuspankkeihin. Kanadan tuoreimmat inflaatioluvut julkaistaan tiistaina. Keskiviikkona inflaatiolukunsa julkaisee Iso-Britannia ja perjantaina Japani.

Viikon kiinnostavin tapahtuma on kuitenkin Yhdysvaltojen keskuspankin korkokokous keskiviikkona. Koronlaskua odotetaan, koska inflaatio on hidastunut, ja työmarkkinat ovat jäähtyneet. Markkinahinnoittelun mukaan 0,25 %-yksikön koronlasku on varma, ja mahdollisena pidetään jopa 0,50 %-yksikön laskua. Huomio kohdistuukin enemmän mahdollisiin vihjeisiin jatkosuunnitelmista. Fed julkaisee myös tuoreet neljä kertaa vuodessa päivittyvät inflaatio- ja kasvuennusteensa. Fed kokoontuu loppuvuonna vielä marraskuussa ja joulukuussa. Lisäkoronlaskuja pidetään hyvin todennäköisinä jo näissä loppuvuoden kokouksissa. Hyvä muistaa, että Fedillä on kaksoismandaatti eli se pyrkii rahapolitiikallaan hintavakauteen ja täystyöllisyyteen, joten työllisyyslukujen heikentyminen lisää koronlaskupaineita.

Englannin keskuspankin korkokokous pidetään torstaina ja Japanin keskuspankki kokoontuu perjantaina. Edellisessä kokouksessaan 31.7. Japanin keskuspankki nosti yllättäen ohjauskorkoaan 0,25 %:iin ja ilmoitti aikovansa pienentää velkakirjaostojaan. Tämä oli osaltaan aiheuttamassa elokuun alussa koettua miniromahdusta.

Huomiota saavat myös luvut Kiinan vähittäismyynnistä ja asuntojen hinnoista jo heti huomenna lauantaina, ja Yhdysvaltojen vähittäismyyntiluvut maanantaina.

Sijoitusympäristö

Korko- ja osakesijoituksiin hajautetun salkun hyödyistä saatiin hyvä muistutus elokuun alussa, kun markkinoiden huomio siirtyi hetkessä inflaatiosta heikentyneisiin työmarkkinoihin ja muihin riskeihin. Odotukset keskuspankkien koronlaskuista kasvoivat käsi kädessä nousseiden taantumapelkojen kanssa. Yhdysvaltojen talouskasvu on joka tapauksessa jatkunut pitkään odotuksia vahvempana. On aivan mahdollista, että se hidastuu, mutta yhden tai kahden talousluvun perusteella ei kannata vetää liian isoja johtopäätöksiä.

Talouskasvun hidastuminen voisi olla osakkeille huono asia, mutta se voisi lisätä rahapolitiikan keventämisen tarvetta tukien korkosijoituksia. Kun inflaatio on hidastunut, keskuspankkien huomio on siirtynyt hieman enemmän työllisyyteen ja kasvunäkymiin. Tästä Fedin johtaja Powell puhui viimeksi Jackson Holen konferenssissa. Globaali koronlaskusykli on alkanut, ja Fedin ensimmäinen leikkaus nähtäneen syyskuussa.

Osakkeita ei kannata kuitenkaan unohtaa. Q2-tuloskauden perusteella yritysten tuloskunto on pysynyt hyvänä, ja kun riskinottohalukkuus kasvaa, osakeindeksit voivat nousta nopeastikin. Vuoden 2024 tuloskasvu Yhdysvalloissa näyttää asettuvan noin 10 %:iin ja Euroopassa noin 4 %:iin.

 

Hauskaa ja rentouttavaa loppuviikkoa!