Sijoittajan suurin virhe: käyttäytyminen tuhoaa salkun
Sijoittajan suurin virhe on käyttäytyminen. Se tuhoaa salkun tuoton, ei pelkästään rahastojen valinta.
Moni sijoittaja uskoo, että avain menestykseen piilee oikeiden rahastojen valinnassa. Todellisuudessa suurin ero voittajien ja häviäjien välillä ei löydy rahastosuosituksista – vaan siitä, miten kurinalaisesti sijoittaja itse toimii. Useat tutkimukset osoittavat toistuvasti, että tunneperäiset päätökset ja markkinoiden väärä ajoittaminen heikentävät sijoitusten tuottoja enemmän kuin yksikään rahasto. Tässä artikkelissa käsitellään aihetta, miksi systemaattinen ja kurinalainen sijoitustyyli on korvaamaton apu matkalla kohti pitkän aikavälin vaurautta – ja miten sen avulla sijoittaja voi välttää oman käyttäytymisensä pahimmat karikot sekä maksimoida sijoitustuottonsa.
Useimmat sijoittajat uskovat, että oikean rahaston valinta on ratkaiseva tekijä menestykseen sijoitusmarkkinoilla. Tämän myötä indeksirahastot ovatkin kasvattaneet suosiotaan enenevissä määrin. Tutkimukset osoittavat kuitenkin toistuvasti yllättävän totuuden: sijoitustulokset ovat enemmän riippuvaisia sijoittajan käyttäytymisestä kuin rahastojen suorituskyvystä. Morningstarin ”Mind the Gap” -tutkimus sekä DALBAR:n vuosittaiset sijoittajatutkimukset osoittavat, että tunneperäiset päätökset ja markkinoiden ajoittaminen aiheuttavat merkittävää alituottoa sijoittajille. Siksi pitkäjänteinen ja systemaattinen sijoitustyyli – jota ammattitaitoinen varainhoitaja toteuttaa – voi tarjota selkeän etulyöntiaseman verrattuna mielivaltaiseen sijoittamiseen.
Käyttäytymiskuilu – piilevä tappio sijoitustuotoissa
Morningstarin ”Mind the Gap” -raportti korostaa eroa rahastojen raportoidun tuoton ja sijoittajien todellisuudessa saavuttamien tuottojen välillä. Tätä eroa kutsutaan käyttäytymiskuiluksi (behavior gap), ja se osoittaa, että sijoittajat jäävät rahastojensa tuotoista jälkeen käyttäytymiseen liittyvien virheiden vuoksi. Kymmenen vuoden jaksolla, joka päättyi vuoden 2023 lopussa, Morningstar havaitsi, että sijoittajat saivat keskimäärin 6,3 % vuotuisen tuoton, kun vastaavasti sijoittajien omistamat rahastot tuottivat 7,3 % vuodessa.
Vaikka aktiivirahastot häviävätkin pitkässä juoksussa indekseille ja indeksirahastot (ETF) ovat tuottaneet hyvin, niin myös ETF-sijoittajat kärsivät vastaavista ongelmista ja heikoista tuotoista. Tämä johtuu usein vääristä näkemyksistä tai turhista kaupankäyntitoimista, kuten yrityksistä ajoittaa markkinoita tai reagoida lyhyen aikavälin muutoksiin. Tulokset korostavat, että myös ETF-sijoittajille systemaattinen lähestymistapa ja kurinalaisuus ovat ratkaisevia pitkän aikavälin tuottojen kannalta. Kuvassa 1 nähdään eri omaisuusluokkien osalta erot. Keskimäärin aktiivirahastosijoittaja hävisi tuotoissa -1,2 %, kun indeksisijoittaja vain -0,8 %.
Kuva 1: Sijoittajan tuottoero aktiivi- ja indeksirahastoittain kategorioitu.
Lähde: Morningstar Mind The Gap-artikkeli
DALBAR: Vuosikymmenien dataa sijoittajakäyttäytymisestä
DALBAR on tutkimusyritys, joka analysoi sijoittajakäyttäytymistä ja arvioi sijoitustuottoja, erityisesti keskittyen siihen, miten sijoittajien omat päätökset vaikuttavat heidän saavuttamiinsa tuottoihin markkinoiden keskiarvoihin verrattuna. Heidän Quantitative Analysis of Investor Behavior (QAIB) -raportti vahvistaa Morningstarin havainnot, ja osoittaa, että vuosi toisensa jälkeen sijoittajat jäävät markkinoista jälkeen ajoitusvirheiden ja tunneperäisen kaupankäynnin vuoksi. Vuonna 2023 osakerahastosijoittajat ansaitsivat keskimäärin 20,79 %, mikä oli merkittävästi alhaisempi kuin S&P 500 -indeksin 26,29 %:n tuotto. DALBAR selittää tämän toistuvan alituoton johtuvan siitä, että sijoittajat reagoivat markkinamuutoksiin lyhyellä aikavälillä, myyden paniikissa laskumarkkinoilla ja ostaen euforian vallassa nousumarkkinoilla.
Systemaattisen, sääntöihin perustuvan sijoittamisen etu
Käyttäytymiskuilun pienentämiseksi systemaattinen sijoitustyyli – usein sääntöihin perustuva lähestymistapa – on korvaamaton. Systemaattinen strategia painottaa kurinalaisuutta ja vähentää tunneperäisten päätösten määrää, jolloin sijoittajat voivat pysyä pitkäjänteisessä suunnitelmassa reagoimatta lyhyen aikavälin markkinaliikkeisiin.
Systemaattiset strategiat yhdistettynä indeksisijoittamiseen välttää usein tapahtuvan kaupankäynnin ja tunneperäisen käyttäytymisen, jotka ovat yleisempiä mielivaltaisissa sijoitustyyleissä. Myös Vanguardin tutkimukset tukevat tätä lähestymistapaa. Vanguardin ”Advisor’s Alpha” -mallissa korostetaan, että systemaattisia strategioita käyttävät sijoitusneuvojat voivat tuottaa merkittävää lisäarvoa asiakkaidensa käyttäytymisen hallinnan, verostrategioiden ja optimaalisen omaisuusallokaation avulla.
Ammattitaitoisen varainhoitajan merkitys
Vaikka systemaattinen sijoittaminen vähentää käyttäytymiseen liittyviä virheitä, ammattitaitoisen varainhoitajan kanssa työskentely voi tehostaa tätä vaikutusta. Hyvä varainhoitaja toimiikin käyttäytymisvalmentajana, joka ohjaa asiakkaitaan markkinoiden heilunnassa, huomioiden pitkäaikaiset sijoitustavoitteet ja auttaa pysymään kurinalaisina. Vanguardin tutkimuksen mukaan varainhoitajan rooli voi tuottaa noin 1,5 % parempaa vuosituottoa estämällä sijoittajia tekemästä tunneperäisiä päätöksiä, jotka usein johtavat tappioihin.
Systemaattisen sijoittamisen ja varainhoitajan yhdistelmä voi luoda “käyttäytymispuskurin”, jonka ansiosta sijoittajat voivat keskittyä pitkän aikavälin taloudellisiin tavoitteisiinsa markkinametelin sijaan. Lisäksi varainhoitajat, jotka noudattavat Vanguardin Advisor’s Alpha -mallia, toteuttavat myös verotehokkaita strategioita, optimoivat varojen nostosuunnitelmia ja ylläpitävät tasapainoista omaisuusallokaatiota, mikä parantaa nettotuottoa ajan myötä.
Yhteenveto
Oikean rahaston valinta on tärkeää, mutta se ei ole pitkän aikavälin menestyksen päätekijä. Morningstarin, DALBARin ja Vanguardin data osoittaa jatkuvasti, että sijoittajien käyttäytyminen, jota tunneperäiset päätökset ohjaavat, heikentää salkun tuottoja enemmän kuin rahastojen suorituskyky.
Sijoittajat, jotka asettavat kurinalaisen käyttäytymisen rahastojen valinnan edelle, saavuttavat todennäköisemmin pitkän aikavälin menestystä. Systemaattinen lähestymistapa, yhdistettynä taitavan varainhoitajan ohjaukseen, voi poistaa paljon tunneperäisistä päätöksistä johtuvaa alituottoa. Tämä strateginen yhdistelmä ei pelkästään pienennä käyttäytymiskuilua, vaan maksimoi sijoittajien saavuttamat tuotot.
Lähteet:
Morningstar ”Fund Investors Who Kept it Simple Captured More Return”
DALBAR Quantitative Analysis of Investor Behavior
Vanguard ”Advisor’s Alpha”