Sijoitusmarkkinat 2022 ja näkymät ensi vuoteen

Markkinoilla on eletty vuosina 2020–2022 äärimmäisyyksien aikaa. Ensin koimme nopean ja syvän Covid19-jarrutuksen. Sitä seurasi historiallisen suuri raha -ja finanssipoliittinen elvytys ja sen tukemana osakemarkkinoiden huikea toipuminen. 

Vuoden 2022 aikana olemme kohdanneet Venäjän hyökkäyksen aiheuttaman energiakriisin Euroopassa ja rahapolitiikan täyskäännöksen reippaasti nousseen inflaation vuoksi. Lopulta Yhdysvaltojen keskuspankki Fed on toteuttanut tiukimman kiristämissyklin 40 vuoteen, ja korkosijoittajien näkökulmasta 2022 on ollut yksi historian heikoimmista vuosista. 

Vuoden 2022 lopulla olemme tilanteessa, että huiput inflaatiossa, keskuspankkien kiristämisen tahdissa ja valtionlainojen koroissa voivat olla jo takana päin. Toisaalta talouskasvun ja yritysten tuloskasvun pohjia ei välttämättä ole vielä nähty. 

Faktoja:

  • korkosijoitusten tuotto-oletukset ovat nousseet valtavasti 2022
  • Euroopassa osakkeiden hinnoittelu on alle viimeisen 10 vuoden keskiarvon (12kk eteenpäin p/e 12-13, keskiarvon ollessa noin 14-15) 
  • Yhdysvalloissa osakkeiden hinnoittelu on viimeisen 10 vuoden keskiarvossa (12kk eteenpäin p/e 17)
  • hyviä tuottonäkymiä on tarjolla likvideiltä markkinoilta eli osakkeista ja korkosijoituksista
  • noussut korkotaso rasittaa velallisia, mutta tuo sijoittajille mahdollisuuksia
  • riippumaton varainhoitaja voi valita maailman parhaat ja kustannustehokkaimmat ratkaisut
  • kristallipalloa meilläkään ei ole, mutta avain tuottavaan sijoitustoimintaan on systemaattisuus, riskien hallinta ja kustannustehokkuus

Teemat vuodelle 2023

  1. Korkosijoituksien Come Back

TINA (there is no alternative) voidaan unohtaa, TARA (There are reasonable alternatives) tuli tilalle. Koroista saa taas tuottoa.  Ensi vuonna on hyvät mahdollisuudet päästä positiivisiin tuottoihin, vaikka korkotaso hieman nousisi nykytasoilta. Syynä tähän on, että uuteen vuoteen lähdetään merkittävästi korkeammilta juoksevilta korkotuottotasoilta kuin vuoteen 2022. Korkosijoituksissa vuoden 2022 heikkous on osaltaan nostanut lähivuosien tuottopotentiaalia.  Aivan tavalliset hyvän luottoluokituksen yrityslainat tarjoavat tuottonäkymän, jollaista ei ole nähty vuosikausiin, koska korkotaso on noussut ja korkoerot ovat leventyneet vuoden 2021 joulukuuhun verrattuna. Valtionlainoissa Yhdysvaltojen ja euroalueen Saksan korkokäyrien korkeimmat kohdat (USA 4,70%; Saksa 2,45%) ovat kirjoitushetkellä noin yhden vuoden kohdalla, mikä tarkoittaa, että positiivisiin tuottoihin on mahdollisuus myös varsin pienellä riskillä.  

2. Hajautus, paluu perusasioihin

Useimmat keskeiset taantumaindikaattorit Euroopassa ja Yhdysvalloissa osoittavat taantuman suuntaan. Lisäksi useimpia taantumia historiassa on edeltänyt rahapolitiikan kiristäminen. Yhdysvalloissa on vuoden 2022 aikana kiristetty kovemmalla tahdilla 40 vuoteen. Taantuman riski on siis todellinen Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Jos kasvu hidastuu edelleen ja taantumaan ajaudutaan, inflaatiopaineet luultavasti vähenevät ja keskuspankkien kiristämistarve pienenee. 

Korkotaso on jo nyt nostettu tasolle, josta sitä voidaan tarvittaessa laskea, jos tilanne sitä vaatii. Tämä tukisi korkosijoituksien arvoja samaan aikaan, kun taantumaoloissa osakkeiden suoriutuminen voisi olla vaisua. Pitkäaikaisen sijoittajan kannalta hyvä asia eli eri omaisuusluokkien välinen korrelaatio voi murtua, ja tuoda klassisen hajautushyödyn paluu. Harva muistaa, että vuonna 2008 finanssikriisin aikoihin valtionlainojen vuosituotto oli varsin hyvää, koska korkotaso laski samaan aikaan, kun osakemarkkinat sukelsivat. Kannattaa etsiä käsiinsä aineistoa Yhdysvaltojen SP500-osakeindeksin ja Yhdysvaltojen valtionlainojen vuosituotoista. Usein osakkeiden heikkoina vuosina valtionlainat ovat tuottaneet positiivista. Vuosi 2022 oli poikkeus. Hyvin hajautetun salkun voi toteuttaa aivan hyvin perinteisesti osake- ja korkosijoituksilla. Vaihtoehtoisia voi ottaa mukaan halutessaan.

3. Likviditeetti kunniaan

Nollakorkoympäristössä sijoittajat joutuivat etsimään tuottoja uusista paikoista. Myös epälikvidit vaihtoehtoiset sijoituskohteet, kuten asuntorahastot ja metsärahastot, kasvattivat suosiotaan. Ne voivat tuoda edelleen salkkuun hajautusta, mutta tilanne on muuttunut. Viimeiset 10 vuotta on ollut asuntosijoittajan kulta-aikaa. Korot ovat olleet matalat, mikä on tukenut asuntojen hintakehitystä ja pitänyt rahoituskustannukset pieninä. Muuttoliike on suuntautunut kasvukeskuksiin ja ympäristö on ollut vakaa. Koronapandemia toi vielä ylimääräisen sysäyksen panostaa kotioloihin. 

Vuoteen 2023 lähdetään kuitenkin erilaisesta tilanteesta. Korot ovat nousseet reippaasti ja vuokra-asuntojen ”windfall”- tuotot ovat mahdollisesti takana päin. Monet aiemmin kassavirtapositiiviset sijoitusasunnot ovatkin kääntyneet nyt kassavirran osalta negatiivisiksi. Vakaata tuottoa on tarjolla mahdollisesti jatkossakin, mutta siihen samaan on mahdollisuus päästä hyödyntämällä likvidien korkosijoitus- ja osakemarkkinoiden tarjoamia vaihtoehtoja. Sijoitukset metsärahastoihin tai asuntorahastoihin eivät ole kovin likvidejä. Lunastuksia saa tehdä joitakin kertoja vuodessa ja raha pyritään sitomaan pitkäksi aikaa. Rahaston toiminnan kannalta ymmärrettäviä asioita, mutta tämä tekee sijoituskohteista epälikvidin. Aina voi miettiä, sijoittaako Kojamon osakkeeseen vai pankin tarjoamaan asuntorahastoon.

4. Inflaatio ei tarkoita sijoittajille pelkkää pahaa

Älä unohda kuitenkaan osakkeita. Osakemarkkinoiden suunta kertoo riskinottohalukkuudesta ja se voi hyvinkin nousta ensi vuonna. Korkean inflaation oloissa yhtiöt ovat historiassa onnistuneet suojelemaan kannattavuuttaan. Eli ne ovat onnistuneet nostamaan lopputuotteidensa hintoja, kun niiden omat kustannukset ovat nousseet. Tästä on nähty viitteitä nytkin. Osakkeet tarjoavatkin inflaatiosuojaa. Sitä tarjoaa myös asunnot ja metsä. Inflaatio on huono asia pankkitilisäästäjälle ja korkosijoittajalle. Julkisessa keskustelussa inflaatio usein yhdistetään kiristyvään rahapolitiikkaan, nouseviin korkoihin ja kallistuviin välttämättömiin menoihin. Tämä on totta, mutta sen takia sijoittajan ei kannata jättää varojaan pankkitilille inflaation syötäväksi. 

Jokerikortti:

Kiina kulkee omia latujaan. Jos ja kun maan tiukkoja Covid19-rajoituksia kevennetään, kasvu voi kiihtyä ja tuoda merkittävän piristysruiskeen maailman taloudelle 2023 ja 2024. Yli miljardi kuluttajaa odottaa normaalimpaa elämää melkein kolmen vuoden tuskan jälkeen. 
     

Otamme luonnollisesti edellä mainitut teemat huomioon sijoitustoiminnassamme. Käytämme likvidejä sijoituskohteita ja pystymme myös hyödyntämään lyhyiden korkojen korkeaa tasoa.

Tarjoamme sijoituspalveluitamme joko täyden valtakirjan varainhoitona tai konsultoivana varainhoitona. Räätälöimme sijoitussalkun asiakkaan omien sijoitustavoitteiden, riskinsietokyvyn ja sijoitusajan pohjalta. Toteutamme varainhoidon salkut käyttäen markkinoiden parhaita indeksirahastoja. Tarvittaessa voimme ottaa osaksi salkkua myös asiakkaan olemassa olevat suorat sijoitukset sekä olemassa olevat rahastot.