#IndexViikko 24
Tämän viikon tapahtumat.
Kokonaisuutena osakemarkkinoiden viikko on sujunut nousussa, vaikka sekä EKP että Fed nostivat inflaatioennusteitaan ja tarjoilivat odotuksia hieman haukkamaisemman yllätyksen. Alkuviikon myönteiset inflaatioluvut Yhdysvalloista tukivat tunnelmia. Viikon aikana korkotaso nousi erityisesti euroalueella painaen korkosijoitusten tuottoja. Yhdysvalloissa korkotason muutokset jäivät maltillisiksi. Euro vahvistui.
Tiistaina raportoitu Yhdysvaltojen kuluttajainflaatio yllätti myönteisesti. Toukokuussa inflaatio laski 4,0 %:iin huhtikuun 4,9 %:sta. Keskiviikkona raportoitu tuottajahintojen nousuvauhti oli myös hidastunut 1,1 %:iin eli odotuksia enemmän. Inflaation hidastuminen varmisti sen, että keskiviikkoillan kokouksessaan Yhdysvaltain keskuspankki Fed piti ohjauskoron ennallaan 5,25 %:ssa. Fedin puheenjohtaja Powell jätti kuitenkin odotetusti portin auki lisänostoille. Fedin avomarkkinakomitea jäsenten mediaaniodotus on, että tänä vuonna nähtäisiin vielä peräti kaksi nostoa. Tämä tosin perustuu varsin myönteiseen kasvunäkymään. Fed nosti vuoden 2023 bkt-kasvuennustettaan 0,4 %:sta 1,0 %:iin ja työttömyysennuste laski 4,1 %:iin aiemmasta arviosta, joka oli 4,5 %. Tiivistäen Fed toimitti markkinaodotusten mukaisen ”haukkamaisen holdin”. Markkinat hinnoittelevat Fedin nostavan vielä yhden kerran. Heti Fedin korkopäätöksen jälkeen korot nousivat ja osakkeet laskivat, mutta lopulta markkinareaktiot jäivät varsin vähäisiksi. Markkinoiden odotukset Fedin lisänostojen suhteen hieman nousivat.
EKP:n 0,25 % nostoa pidettiin etukäteen lähes varmana, ja sen EKP myös toimitti. Perusrahoitusoperaatioiden korko on jatkossa 4,00 % ja talletuskorko on 3,50 %. EKP: ”Inflaatio alkaa rauhoittua, mutta se ei arvioiden mukaan hidastu vieläkään toivotusti.” Lisäksi EKP laski talouskasvuennusteitaan ja nosti inflaatioennusteitaan. Markkinoiden odotuksissa on, että ainakin heinäkuussa EKP vielä korkoa nostaa, ja syyskuukin on mahdollinen. Kokonaisuutena odotukset EKP:n koronnostosyklin loppumisesta siirtyivät jonkun verran eteenpäin. Päätöksen jälkeen eurokorot nousivat.
Torstaina julkaistut Kiinan vähittäismyynti, teollisuustuotanto ja investoinnit jäivät alle odotusten. Kiinan kasvu on hidastunut alkuvuoden vahvan vedon jälkeen. Kiinan keskuspankki (PBOC) leikkasi viikon aikana sekä yhden vuoden mittaista että lyhyempää ohjauskorkoaan. Markkinoilla pohditaan, voisiko Kiina toimittaa lisää talouden tukitoimia, koska pandemiarajoitusten jälkeinen kasvu on tasaantunut.
Miltä tuleva viikko näyttää?
Tiistaina raportoidaan asuntomarkkinoiden lukuja Yhdysvalloista ja keskiviikkona Iso-Britannian inflaatioluvut. Viikon kiinnostavinta antia ovat kuitenkin kesäkuun ostopäällikköindeksit sekä euroalueelta että Yhdysvalloista perjantaina. Nämä ovat ensimmäisiä ajantasaisia lukuja kesäkuun talouden aktiviteetista. Englannin ja Sveitsin keskuspankit pitävät kokouksensa torstaina. Lisäksi EKP:n ja Fedin edustajat kommentoivat ja perustelevat rahapoliittisia päätöksiään pitkin viikkoa. Nämä voivat tuoda markkinoille ylimääräistä heiluntaa. Tämän viikon keskuspankkipäätösten jälkeen kesä-heinäkuun vaihteen inflaatio- ja työmarkkinaluvut ovat hyvin kiinnostavia.
Lisäksi hyvä huomata, että vuoden 2023 toinen vuosineljännes lähestyy loppuaan. Yritysten varsinainen Q2-tuloskausi alkaa heinäkuun puolivälissä, mutta jo sitä ennen voidaan nähdä tulosvaroituksia, joko positiivisia tai negatiivisia.
Sijoitusympäristö
Inflaation maltillistuminen jatkunee lähikuukausina, kun mm. energian hinta, rahtihinnat ja metallien hinnat ovat olleet viime aikoina laskussa, vaikka tiukka työmarkkina pitääkin palkkapaineita koholla. Jos inflaation maltillistuminen jatkuu, markkinoiden huomio voi siirtyä inflaatiosta kohti talous- ja tuloskasvua. Kesäkuun keskuspankkikokoukset olivat tosin hyvä muistutus, että koronnostosyklit eivät välttämättä ole ohi ihan heti.
Korkosijoitusten tuotto-oletukset ovat nyt korkeammat kuin vuosikausiin, ja Euroopan keskuspankillakin kiristämissyklin loppu häämöttää, vaikka se siirtyi tämän viikon kokousten jälkeen hieman eteenpäin. Osakkeita ei kuitenkaan kannata unohtaa. Ajoittamista tärkeämpää on aika markkinoilla. Alkuvuoden aikana nähty osakkeiden nousu on yllättänyt monet, ja kevään aikana mm. Saksassa (ytd +17 %) ja Ranskassa (ytd +13 %) indeksit ovat saavuttaneet uusia kaikkien aikojen ennätyksiä. Japanissakin Nikkei-indeksi hätyyttelee jo 1990-luvun alun huipputasoja. Helsingin pörssin tuotto on ollut alkuvuonna Euroopan heikoimpia. On mahdollista, että jossain vaiheessa osakemarkkinoilla nähdään liike alaspäin. Kukaan ei kuitenkaan tiedä, milloin tämä voisi tapahtua eikä sitä, että ehditäänkö ennen mahdollista korjausliikettä nousta vielä 10 % tai 20 % lisää.