#IndexViikko 20

Tämän viikon tapahtumat  

Osakkeet ovat nousseet tällä viikolla. Laaja eurooppalainen Stoxx600-osakeindeksi jatkoi ennätystehtailuaan ja myös Yhdysvalloissa mm. SP500 ja Nasdaq Composite kohosivat uusille ennätystasoilleen. Hyvä myös huomata, että kiinalaisosakkeet ovat olleet reippaassa nosteessa huhtikuun alun jälkeen. Sitä ennen keskeiset Kiina-indeksit olivat laskeneet noin kolme vuotta muun maailman osakkeiden noustessa. Tällä viikolla Yhdysvallat ilmoitti nostavansa tulleja mm. kiinalaisille sähköautoille, puolijohteille, aurinkopaneeleille, teräkselle ja alumiinille. Nämä kauppapoliittiset toimet eivät kuitenkaan pilanneet markkinoiden nousutunnelmia.

Viikon aikana julkaistut Yhdysvaltojen huhtikuun inflaatioluvut eivät tarjonneet kielteistä yllätystä, ja tällä kertaa se riitti markkinoille. Tuottajahinnat (PPI) olivat nousseet odotusten mukaisesti 2,2 % vuositasolla ja kuluttajahinnat (CPI) 3,4 %. Alkuvuoden aikana Yhdysvaltojen inflaatio on osoittautunut odotuksia sitkeämmäksi, mutta nyt julkaistut luvut olivat helpotus. Inflaatio maltillistuu sittenkin. Lukujen julkaisun jälkeen korot laskivat, odotukset Yhdysvaltojen keskuspankin koronleikkauksista kasvoivat ja osakkeet nousivat. Korkotason lasku on tukenut korkosijoitusten kursseja.

Viikon aikana EKP:n ja Fedin keskuspankkiirit ovat toistelleet jo tuttuja näkemyksiään. EKP:n Schnabel kommentoi, että mahdollisen kesäkuun koronlaskun jälkeen ei välttämättä ala suoraviivainen koronlaskujen putki. Fedin edustajat ovat pääosin toistaneet, että korot ovat nyt sopivan rajoittavalla tasolla, ja nykyisellä inflaationäkymällä koronlaskuilla ei ole kiire.

Osakkeiden nousua on tukenut myös keskimääräistä paremmin sujunut yritysten Q1-tuloskausi. Kun yli 90 % Yhdysvaltojen SP500-yhtiöistä oli raportoinut Q1-tuloksensa, näistä 78 % oli raportoinut yli odotusten. Lisäksi keskimääräinen tulosyllätys on ollut tavanomaista suurempi. Viimeisen kymmenen vuoden aikana keskimääräisellä tuloskaudella 74 % yhtiöistä on raportoinut yli odotusten. Markkinoiden odotus koko vuoden tuloskasvuksi SP500-yhtiöille on yhä yli 10 %. Myös Euroopassa tavanomaista suurempi osa yhtiöistä on raportoinut tuloksen yli odotusten. (Lähteet: Factset ja LSEG I/B/E/S)

Miltä tuleva viikko näyttää?

Ensi viikolla isoimman huomion saavat torstaina julkaistavat toukokuun ostopäällikköindeksit Japanista, Euroopasta ja Yhdysvalloista. Useiden ajantasaisten lukujen mukaan Yhdysvaltojen kasvu on pysynyt tämän vuoden alussa vahvana. Vastaavasti euroalueen kasvu oli viime vuoden lopulla nollassa, mutta tahti on parantunut tämän vuoden puolella, vaikka Saksan teollisuuden näkymät ovat pysyneet vaisuina. Ostopäällikköindeksit kertovat ajantasaisen tilanteen talouden aktiviteetista. Erikoishuomio on Saksan teollisuuden indeksissä. Markkinoiden katse on yhä myös inflaatiossa. Viikon puolivälissä Iso-Britannia ja Kanada julkaisevat tuoreimmat inflaatiolukunsa, jotka myös saavat huomiota.

Sijoitusympäristö

Suurin huomio kohdistuu Yhdysvaltojen (Fed) ja Euroopan keskuspankkien (EKP) koronlaskusyklien alkamisen ajankohtaan ja tahtiin. Markkinoiden odotuksissa on, että EKP tekisi vuoden 2024 aikana useita koronlaskuja. Ensimmäinen EKP:n lasku nähdään näillä näkymin jo kesäkuussa. Alkuvuoden aikana odotukset Yhdysvaltojen keskuspankin koronlaskuista ovat pienentyneet vahvana pysyneen kasvun ja työllisyyden sekä sitkeän inflaation vuoksi, mikä on painanut korkosijoituksien kursseja. Vastaavasti osakemarkkinat ovat tähän asti hyötyneet Yhdysvaltojen talouden vahvasta vedosta. Ensimmäinen koronlasku Yhdysvalloissa nähtäneen vasta syksyllä. Seuraava EKP:n korkokokous pidetään 6.6. ja Fedin vastaava on 12.6.

Vaikka geopoliittiset riskit nousevat aika ajoin otsikoihin, inflaatiokehitys on edelleen tärkein tekijä keskuspankkien rahapolitiikalle ja sitä kautta sijoitusmarkkinoille. Inflaation maltillistuessa huomio siirtynee lähikuukausina entistä enemmän tulos- ja talouskasvun suuntaan. Fedin ohjauskoron yläreuna on nyt korkeammalla kuin kertaakaan yli 20 vuoteen eli 5,50 %:ssa ja EKP:n perusrahoitusoperaatioiden korko 4,50 %:ssa, joten inflaation hidastuessa tilaa leikata on.

Talouskasvun hidastuminen voisi olla osakkeille huono asia, mutta se voisi aikaistaa rahapolitiikan keventämisen tarvetta tukien korkosijoituksia, jos inflaatio maltillistuu samalla. Osakkeita ei kannata kuitenkaan unohtaa. Q1-tuloskauden perusteella yritysten tuloskunto on pysynyt hyvänä, ja kun riskinottohalukkuus kasvaa, osakeindeksit voivat nousta nopeastikin kuten olemme viime kuukausina nähneet.

Hauskaa ja rentouttavaa loppuviikkoa!