#IndexViikko 19

Tämän viikon tapahtumat  

Osakeindeksit ovat nousseet laajalla rintamalla toukokuun alussa. Eurooppalainen Stoxx600-indeksi on kohonnut tällä viikolla jopa uusille ennätystasoilleen. Vappupäivän (1.5.) kokouksessaan Yhdysvaltain keskuspankki Fed jätti korot ennalleen mutta päätti hidastaa odotuksia enemmän taseensa pienentämisen tahtia. Powell korosti, että nykyiset korkotasot ovat tähän tilanteeseen asianmukaisia, koska inflaatio on yhä yli tavoitetasojen. Hän kuitenkin kertoi pitävänsä lisäkoronnostoja epätodennäköisinä.

Fedin kokouksen jälkeen viime perjantaina (3.5.) saatiin sopivan vaisut talousluvut Yhdysvalloista. Työttömyysasteen raportoitiin nousseen huhtikuussa 3,9 %:iin ja maatalouden ulkopuolisia työpaikkoja oli syntynyt odotuksia vähemmän. Lisäksi palveluiden ISM-ostopäällikköindeksi laski ja jäi alle odotusten. Lisäkoronnostoja epätodennäköisenä pitävä keskuspankki Fed ja merkit jäähtyvästä työmarkkinasta ovat laskeneet korkoja, ja samalla hieman nostaneet odotuksia keskuspankki Fedin koronlaskuista. Nämä tekijät ovat myös tukeneet osakkeita.

Osakkeiden nousua on tukenut myös keskimääräistä paremmin sujunut yritysten Q1-tuloskausi. Kun noin 80 % Yhdysvaltojen SP500-yhtiöistä oli raportoinut Q1-tuloksensa, näistä 77 % oli raportoinut yli odotusten. Lisäksi keskimääräinen tulosyllätys on ollut tavanomaista suurempi. Viimeisen kymmenen vuoden aikana keskimääräisellä tuloskaudella 74 % yhtiöistä on raportoinut yli odotusten. Markkinoiden odotus koko vuoden tuloskasvuksi SP500-yhtiöille on yhä yli 10 %. Myös Euroopassa tavanomaista suurempi osa yhtiöistä on raportoinut tuloksen yli odotusten. (Lähteet: Factset ja LSEG I/B/E/S)

Keskiviikkona Ruotsin keskuspankki laski ohjauskorkonsa 4 %:sta 3,75 %:iin, koska inflaatio on lähestymässä tavoitetasoja ja talouden aktiviteetti on heikkoa. Tämä oli ensimmäinen koronlasku Ruotsilta vuoden 2016 jälkeen. Merkittävistä keskuspankeista Sveitsi laski korkoaan jo aiemmin keväällä. Englannin keskuspankki piti tällä viikolla ohjauskorkonsa ennallaan. Pankin pääjohtaja Bailey on optimistinen, mutta tarvitaan vielä lisää todisteita, että inflaatio on matkalla kohti tavoitetasoja ennen kuin koronlasku tehdään.

Miltä tuleva viikko näyttää?

Ensi viikolla pääosissa on Yhdysvaltojen inflaatio. Tiistaina julkaistaan tuottajahintaindeksit (PPI) ja keskiviikkona vielä tärkeämmät eli kuluttajahintaindeksit (CPI). Yhdysvaltojen keskuspankki Fedin edustajat ovat viime aikoina kommentoineet, että koronlaskuilla ei ole kiire, koska talouskasvu ja työllisyys ovat pysyneet riittävän vahvoilla tasoilla, ja inflaation lasku on hidastunut tai jopa pysähtynyt. Julkaistavat PPI ja CPI tuovat tähän asiaan tuoreinta tilastotietoa. Keskiviikon ja perjantaina välillä sekä Kiina että Yhdysvallat julkaisevat huhtikuun lukuja vähittäismyynnistä, teollisuustuotannossa ja kiinteistömarkkinoilta.

Sijoitusympäristö

Suurin huomio kohdistuu Yhdysvaltojen (Fed) ja Euroopan keskuspankkien (EKP) koronlaskusyklien alkamisen ajankohtaan ja tahtiin. Markkinoiden odotuksissa on, että EKP tekisi vuoden 2024 aikana useita koronlaskuja. Ensimmäinen EKP:n lasku nähdään näillä näkymin jo kesäkuussa. Alkuvuoden aikana odotukset Yhdysvaltojen keskuspankin koronlaskuista ovat pienentyneet vahvana pysyneen kasvun ja työllisyyden sekä sitkeän inflaation vuoksi, mikä on painanut korkosijoituksien kursseja. Vastaavasti osakemarkkinat ovat tähän asti hyötyneet Yhdysvaltojen talouden vahvasta vedosta. Ensimmäinen koronlasku Yhdysvalloissa nähtäneen vasta syksyllä.

Vaikka geopoliittiset riskit nousevat aika ajoin otsikoihin, inflaatiokehitys on edelleen tärkein tekijä keskuspankkien rahapolitiikalle ja sitä kautta sijoitusmarkkinoille. Inflaation maltillistuessa huomio siirtynee lähikuukausina entistä enemmän tulos- ja talouskasvun suuntaan. Fedin ohjauskoron yläreuna on nyt korkeammalla kuin kertaakaan yli 20 vuoteen eli 5,50 %:ssa ja EKP:n perusrahoitusoperaatioiden korko 4,50 %:ssa, joten inflaation hidastuessa tilaa leikata on.

Talouskasvun hidastuminen voisi olla osakkeille huono asia, mutta se voisi aikaistaa rahapolitiikan keventämisen tarvetta tukien korkosijoituksia, jos inflaatio maltillistuu samalla. Osakkeita ei kannata kuitenkaan unohtaa. Q1-tuloskauden perusteella yritysten tuloskunto on pysynyt hyvänä, ja kun riskinottohalukkuus kasvaa, osakeindeksit voivat nousta nopeastikin kuten olemme viime kuukausina nähneet.

 

Hauskaa ja rentouttavaa loppuviikkoa!