#IndexViikko 15

Tämän viikon tapahtumat  

Alkuvuonna Yhdysvaltojen työmarkkinat ja talouskasvu ovat yllättäneet ylöspäin, ja samaan aikaan inflaatio on jämähtänyt keskuspankin tavoitetasoja korkeammalle. Viimeisen viikon aikana tämä kuva on vahvistunut. Viikko sitten perjantaina Yhdysvaltojen ”nonfarm payrolls” -työllisyyslukupaketti yllätti talouskasvun kannalta myönteisesti, mutta vahvat työmarkkinaluvut laskivat markkinoiden odotuksia keskuspankki Fedin koronlaskujen suhteen. Maaliskuussa oli syntynyt uusia työpaikkoja odotuksia enemmän, ja liittovaltion työttömyysaste laski 3,8 %:iin. Yhdysvallat on täystyöllisyydessä.

Lisäksi tämän viikon keskiviikkona Yhdysvaltojen kuluttajahintaindeksi (CPI) yllätti kielteisesti. Hintojen nousuvauhti oli maaliskuussa 3,5 %, kun odotuksissa oli 3,4 %:n nousuvauhti. Helmikuussa oltiin tasolla 3,2 %. Tämä cocktail tarkoittaa, että keskuspankki Fedillä ei ole oikeastaan syytä pikaisiin koronlaskuihin. Markkinat ovat tätä hinnoitelleet. Korot ovat nousseet. Markkinaodotuksissa on, että Fed laskisi ohjauskorkoaan vain pari kertaa 2024, vaikka torstaina raportoitu tuottajahintaindeksin (PPI) vuotuinen nousuvauhti 2,1 % oli kutakuinkin odotustenmukaista. Seuraava Fedin korkokokous pidetään 1.5.

Euroopassa tilanne hyvin toisenlainen. Inflaatio on hidastunut ja talouskasvu on vaisua. Perjantaiaamuna julkaistu Ruotsin maaliskuun inflaatio laski vastoin odotuksia helmikuun 2,5 %:sta 2,2 %:een. Hyvä muistaa, että jo aiemmin julkaistu maaliskuun kokonaisinflaatio euroalueella oli 2,4 %.

Eurooppalaisittain viikon tärkein tapahtuma oli EKP:n korkokokous torstaina. EKP jätti korot ennalleen, mutta linjasi, että kesäkuussa korkoja lasketaan, jos nykyennusteiden mukainen kehitys toteutuu. Tämä tarkoittaa, että EKP voi aloittaa koronlaskut, vaikka Yhdysvalloissa Fed vielä pitäisi korkonsa ennallaan. Euroalueella sekä kasvu- että inflaationäkymät ovat selvästi matalammat. Markkinoilla EKP:n kesäkuun koronlaskua pidetään melko varmana.

Osakemarkkinoiden viikko on sisältänyt muutaman terävän käänteen, mutta merkittävät osakeindeksit ovat perjantaiaamuna lähellä viikontakaisia tasoja lähellä kaikkien aikojen huippujaan. Korot ovat nousseet erityisesti Yhdysvalloissa painaen korkosijoitusten kursseja.

Miltä tuleva viikko näyttää?

Maanantaina ja tiistaina raportoidaan Kiinan ja Yhdysvaltojen maaliskuun vähittäismyynti, teollisuustuotanto ja lukuja asuntomarkkinoilta. Lisäksi huomiota saa Kiinan Q1-talouskasvuluvut. Keskiviikkona ohjelmassa ovat Iso-Britannian tuoreet inflaatioluvut. Inflaatio on hidastunut Euroopassa mukavasti, mutta Yhdysvalloissa ei. Keskiviikkona selviää, kumpaa brittiluvut seuraavat. Perjantaina Saksa raportoi tuottajahintaindeksinsä (PPI).

Q1-tuloskausi alkaa. Ensi viikon alussa tulosraporttinsa julkaisee pankkijäteistä mm. Goldman Sachs ja Bank of America sekä terveydenhuoltosektorilta Johnson & Johnson ja UnitedHealth Group. Isoista suomalaisista yhtiöistä Nokia ja Nordea raportoivat torstaina 18.4. ja Elisa 19.4.

Sijoitusympäristö

Suurin huomio kohdistuu Yhdysvaltojen ja Euroopan keskuspankkien koronlaskusyklien alkamisen ajankohtaan ja tahtiin. Markkinoiden odotuksissa on yhä, että keskuspankit Fed ja EKP tekisivät vuoden 2024 aikana useita koronlaskuja, vaikka hurjimmat odotukset ovat laskeneet. Inflaatiokehitys on edelleen tärkein tekijä keskuspankkien rahapolitiikalle ja sitä kautta sijoitusmarkkinoille. Inflaation maltillistuessa huomio siirtynee lähikuukausina entistä enemmän tulos- ja talouskasvun suuntaan. Fedin ohjauskoron yläreuna on nyt korkeammalla kuin kertaakaan yli 20 vuoteen eli 5,50 %:ssa ja EKP:n perusrahoitusoperaatioiden korko 4,50 %:ssa, joten inflaation hidastuessa tilaa leikata on.

Talouskasvun ajantasaiset mittarit, kuten ostopäällikköindeksit, ovat vihjanneet viime viikkoina, että kasvu on vaimeaa euroalueella mutta vahvaa Yhdysvalloissa. Jos kasvuero pysyy, EKP voi olla ensimmäisenä leikkaamassa ohjauskorkoaan. Kasvun hidastuminen voisi olla osakkeille huono asia, mutta se voisi aikaistaa rahapolitiikan keventämisen tarvetta tukien korkosijoituksia. Osakkeita ei kannata kuitenkaan unohtaa. Yritysten tuloskunto on pysynyt hyvänä, ja kun riskinottohalukkuus kasvaa, osakeindeksit voivat nousta nopeastikin kuten olemme viime kuukausina nähneet.

 

Hauskaa ja rentouttavaa loppuviikkoa!