Aktiivisesti hoidetut rahastot vaikeuksissa myös tänä vuonna, onko joku yllättynyt?

Yhdysvaltalainen S&P Dow Jones Indices julkaisee puolivuosittain SPIVA (S&P Indices versus Active) -tutkimuksen siitä, miten eri omaisuusluokissa aktiiviset sijoitusrahastot ovat pärjänneet markkinaindekseille. Nämä tilastot on juuri päivitetty vuoden 2023 ensimmäisen vuosipuoliskon osalta.

Tuoreimmat SPIVA-tutkimukset sisältävät jälleen kerran kattavasti aineistoa aktiivisten sijoitusrahastojen vaikeuksista pärjätä markkinatuotoille sekä Yhdysvalloissa että muillakin maantieteellisillä alueilla. Esimerkiksi Yhdysvalloissa alkuvuonna 2023 suuriin yhtiöihin sijoittavista aktiivisista sijoitusrahastoista 60 % hävisi Yhdysvaltojen osakemarkkinaa kuvaavalle S&P 500-markkinaindeksille. Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana on ollut ainoastaan kolme yksittäistä vuotta, jolloin yli puolet aktiivirahastoista on USA:ssa tuottanut S&P 500 -indeksiä paremmin. Kymmenen vuoden tarkastelujaksolla vain alle 15 % aktiivisista sijoitusrahastoista, joiden sijoitusuniversumi oli Yhdysvaltojen isoimmat yritykset, pärjäsi markkinatuotoille.

Hyvä myös huomata, että alkuvuoden 2023 aikana pienyhtiöihin sijoittavista rahastoista 72 % menestyi vertailuindeksiään paremmin. Tämä on kuitenkin poikkeus, koska useamman vuoden aikajaksoilla myös pienyhtiörahastot ovat hävinneet vertailuindekseilleen murskaavasti. Kymmenen vuoden ajanjaksolla vain 14 % on menestynyt vertailuindeksiään paremmin.

Indeksin voittaminen on hankalaa


Paremmin ei mene Euroopassakaan. Euroissa sijoittavista rahastoista 76 % hävisi S&P Europe 350 -indeksille. Hämmästyttävän huonosti meni Ranskan, Italian ja Espanjan maakohtaisilla osakerahastoilla, joista noin 94–98 % hävisi alkuvuonna maakohtaisille indekseilleen. Huomiota herättää myös maailmanlaajuisten osakerahastojen heikko menestys. Niistä viimeisen viiden vuoden aikana ainoastaan 4 % on menestynyt markkinaindeksiä paremmin!

Vaikka salkunhoitajat tekevät parhaansa, säännöllisen ylituoton tekeminen eli indeksin voittaminen on käytännössä hankalaa ja vielä vaikeampaa pitkällä aikavälillä. Koulutetut ja älykkäät salkunhoitajat kilpailevat toisiaan vastaan tehokkailla markkinoilla. Erityistä informaatioetua ei ole. Salkunhoitajan todennäköisyys löytää muutama voittajaosake, jotka tekevät markkinoiden tuotot, on pieni. Lisäksi harvalla riittää malttia odottaa yhtiön arvon moninkertaistumista, vaan painoa mieluummin viilataan alaspäin osakkeen painon noustessa mahdollisesti jo rahaston sääntöjen vuoksi. Lisäksi päälle tulevat korkeammat kustannukset.

Tutkimusten ja tiedossa olevien faktojen mukaan indeksisijoituksista koostuvalla salkulla on suurempi todennäköisyys parempaan tuottokehitykseen, kuin aktiivisista sijoitusrahastoista muodostetulla salkulla. Todennäköisyys kasvaa sijoitusajan pidentyessä. Index Varainhoito on perustamisestaan lähtien toteuttanut sijoitustoimintaa ja sijoitusneuvontaa pääasiassa pörssinoteeratuilla indeksiosuusrahastoilla eli etf:llä.

Lue koko SPIVA tutkimus Yhdysvaltojen osalta: SPIVA U.S. Mid-Year 2023 – SPIVA | S&P Dow Jones Indices (spglobal.com) ja Euroopan osalta täältä.