#IndexViikko 50

Tämän viikon tapahtumat  

Markkinoiden superviikolla ”kaiken ralli” on jatkunut. Mm. Saksan ja Ranskan osakemarkkinoiden yleisindeksit sekä yhdysvaltalainen Dow Jones Industrial Average -indeksi ovat saavuttaneet tällä viikolla uudet kaikkien aikojen huiput. Korkojen laskiessa korkosijoitusten arvot ovat myös nousseet vahvasti. Korkojen lasku on myös tukenut kiinteistörahastoja, ja myös näiden kurssit ovat olleet tukevassa nosteessa.

Tiistaina Yhdysvaltojen kuluttajainflaation (CPI) raportoitiin laskeneen marraskuussa odotustenmukaisesti 3,1 %:iin lokakuun 3,2 %:sta ja keskiviikkona tuottajainflaation (PPI) 0,9 %:iin lokakuun 1,2 %:sta. Inflaatio on hidastunut, ja työmarkkinoiden jäähtymisestä on saatu viime viikkoina viitteitä myös Yhdysvalloissa. Kokouksissaan myös keskuspankit nostivat näitä asioita esiin.

Yhdysvaltojen keskuspankki Fedin korkokokouksen päätökset julkaistiin keskiviikkoiltana. Fedin viesti yllätti markkinat myönteisesti. Miksi?

1) johtaja Powell ei korjannut markkinoiden optimistia koronlaskuodotuksia ja vihjasi koronlaskujen olevan suunnitelmissa
2)  Fed laski omia vuoden 2024 inflaatioennusteitaan
3) Fedin keskuspankkiirien arviot vuoden 2024 koronlaskuista kasvoivat
4) lausunnoissa aikaisempaa enemmän esillä laskeva inflaatio ja hidastuva kasvu
5) kokouksen jälkeen markkinoiden optimistiset koronlaskuodotukset Yhdysvalloissa nousivat entisestään, markkinahinnoittelussa yli 5 koronlaskua vuodelle 2024

Torstaisessa kokouksessaan EKP piti korot ennallaan, ja johtaja Lagarde kertoi, ettei koronlaskuista edes keskusteltu. Tähän asti molempien keskuspankkien viesti oli ollut, että koronlaskupohdinnat ovat vielä ennenaikaisia. Nyt ovi on selkeästi auki koronlaskuille Yhdysvalloissa, mutta EKP:n viestinnän mukaan euroalueella ei, vaikka euroalueen kasvunäkymät ovat Yhdysvaltoja heikommat. EKP:n katse on virallisesti yhä tiukasti inflaation hillitsemisessä, mutta markkinat eivät uskoneet EKP:n viestiä. Markkinahinnoittelun mukaan odotuksissa on euroalueelle yli 5 koronlaskua vuodelle 2024. Tämä on luonnollisesti riski, jos markkinat alkavatkin uudelleen hinnoitella pitempään korkealla pysyviä euroalueen ohjauskorkoja. Viime viikkojen ralli on osittain perustunut odotuksille laskevista keskuspankkien ohjauskoroista. EKP ilmoitti myös suunnitelmistaan vähentää pandemia-ajan osto-ohjelmansa (PEPP) uudelleen sijoituksia vuoden 2024 jälkipuoliskolla, mikä on rahapolitiikka kiristävä toimi.

Markkinat eivät juuri reagoineet yllättävän haukkamaisen EKP-kokouksen antiin. Osakemarkkinat pysyivät nousussa, ja korot laskeneilla tasoilla. Saksan 10-vuotisen lainan korko on laskenut alimmilleen lähes vuoteen. Korko oli lokakuun huipuilla yli 3 %:n, mutta tällä viikolla on käyty lähellä 2 %:a. Yhdysvalloissa 10-vuotinen korko on laskenut lokakuun huipun 5 %:sta jo alle 4 %:iin. Korkojen lasku on tarkoittanut korkosijoitusten markkina-arvojen reipasta nousua.

Miltä tuleva viikko näyttää?

Heti tänään raportoidaan vielä ajantasaiset joulukuun ostopäällikköindeksit sekä euroalueelta että Yhdysvalloista. Eilisen EKP:n kokouksen jälkeen huomio kohdistuu erityisesti euroalueelle, koska jo loka-marraskuun heikot luvut indikoivat taantumaa. Jatkuuko heikkous vai nähdäänkö paranemista? Euroalueen lukujen heikkous voisi toisaalta aikaistaa odotuksia EKP:n koronlaskuista. Sijoitusmarkkinat voivat siis reagoida huonoihin lukuihin myönteisellä tavalla tai hyviin lukuihin negatiivisesti.

Ensi maanantaina julkaistaan Saksan talouden luottamusmittari IFO-indeksi ja keskiviikkona Saksan marraskuun tuottajahinnat (PPI). Yhdysvalloista julkaistaan pitkin viikkoa asuntomarkkinadataa. Viikon tärkein on perjantaina ohjelmassa oleva Yhdysvaltojen PCE-inflaatiomittari, jota keskuspankki Fed seuraa tarkasti ja jota se käyttää ennusteissaan.

Sijoitusympäristö

Yhdysvaltojen ja Euroopan keskuspankkien koronnostot ovat ohi ja huomio kohdistuu koronlaskusyklin alkamisen ajankohtaan ja tahtiin. Markkinoiden odotuksissa on, että sekä Fed että EKP tekisivät vuoden 2024 aikana useita koronlaskuja, ja ensimmäiset koronlaskut voitaisiin nähdä jo keväällä. Yhdysvaltojen keskuspankin ohjauskorko on ollut viimeisen 40 vuoden aikana ainoastaan yhden kerran (2006–2007) korkosyklin huipulla pitempään kuin 8 kuukautta ennen ensimmäistä laskua, ja tätä historiallista kuviota mukaillen mennään nytkin. Yhdysvaltain keskuspankki nosti ohjauskorkoaan edellisen kerran heinäkuussa 2023. Odotukset kiristyssyklien loppumisesta ovat tukeneet korkosijoitusten tuottokehitystä, joka on viime viikkoina ollut poikkeuksellisen vahvaa historiallisen heikon parin vuoden jakson jälkeen.

Talouskasvun ajantasaiset mittarit, kuten ostopäällikköindeksit, ovat vihjanneet viime kuukausina, että kasvu on vaimeaa euroalueella. Kasvun hidastuminen odotuksia enemmän voisi olla osakkeille huono asia, mutta se voisi aikaistaa rahapolitiikan keventämisen tarvetta tukien korkosijoituksia. Osakkeita ei kannata kuitenkaan unohtaa. Yritysten tuloskunto on pysynyt hyvänä, ja kun riskinottohalukkuus kasvaa, osakeindeksit voivat nousta nopeastikin, kuten olemme viime viikkoina nähneet. Inflaatiokehitys on edelleen tärkein tekijä keskuspankkien rahapolitiikalle ja sitä kautta sijoitusmarkkinoille. Inflaation maltillistuessa huomio siirtynee lähikuukausina entistä enemmän tulos- ja talouskasvun suuntaan.

Hauskaa ja rentouttavaa loppuviikkoa!