#IndexViikko 36

Tämän viikon tapahtumat  

Osakeindeksit Yhdysvalloissa ja Euroopassa ovat olleet loivassa laskussa tällä viikolla, ja valtionlainojen korot ovat nousseet sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa painaen korkosijoituksien lyhyen aikavälin tuottoja. Korot ovat nousseet, vaikka viime perjantaina julkaistu Yhdysvaltain ”nonfarm payrolls” –työllisyyslukupaketti vihjasi työmarkkinan jäähtymisestä. Korkoja on viikon aikana nostanut osaltaan odotuksia paremmat Yhdysvaltojen teollisuustuotantoluvut ja odotuksia vahvempi palveluiden ISM-ostopäällikköindeksi. Lisäksi mm. Fedin johtokunnan jäsen Waller puhui viikon aikana, että vaikka syyskuussa korkoa ei nostettaisikaan, korkoja voidaan nostaa myöhemmin syksyllä.

Tiistaina raportoitiin euroalueen heinäkuun tuottajahintaindeksi, jonka mukaan tuottajahinnat olivat laskeneet odotusten mukaisesti vuositasolla 7,6 %. Viikon puolivälissä euroalueen elokuun ostopäällikköindeksejä tarkistettiin alaspäin. Palveluiden näkymät olivatkin siis heikentyneet odotuksia ja aiempaa arviota enemmän. Myös Kiinan palveluiden Caixin-ostopäällikköindeksi laski ja jäi alle odotusten selvästi. Tämä painoi Kiinan osakemarkkinoiden tunnelmia viikon aikana.

Yleisesti talouskasvunäkymien osalta maailma näyttää jakautuneelta. Yhdysvalloissa menee mukavasti: inflaatio hidastuu sopivasti ja talouskasvu jatkuu. Euroalue puolestaan tulee inflaatiosyklissä Yhdysvaltojen perässä ja pohjainflaatio on vielä koholla, mutta kasvu hidastuu jo uhkaavasti kohti nollaa. Kiinassa taas kasvu on kiinalaisittain vaisua ja kiinteistömarkkinoiden ongelmat tuovat vielä lisää epävarmuutta, mikä on painanut osakkeita.

Hyvä huomata, että öljyn Brent-laadun hinta on noussut jo 90 dollarin tuntumaan. Kesäkuussa alimmillaan hinta kävi lähellä 70 dollaria. Saudi-Arabia ilmoitti jatkavansa jo keväällä aloitettuja tuotannon leikkauksiaan aina vuoden loppuun saakka, mikä nosti hintaa tällä viikolla. Öljyn hinta on tällä hetkellä aika lähellä samoja lukemia kuin viime vuoden syksyllä. Inflaatiokehityksen kannalta öljyn hinnan nousu tuo uuden uhkakuvan.

Miltä tuleva viikko näyttää?

Ensi viikolla päähuomion vie EKP:n kokous torstaina. Markkinoilla ja EKP:n sisällä on toisistaan eriäviä näkemyksiä, ja varsinaiseen korkopäätökseen liittyy tavallista enemmän epävarmuutta. Markkinahinnoittelun mukaan nostoa hieman todennäköisempi vaihtoehto on, että EKP jättää ohjauskorot ennallaan. Jos tähän päädytään, EKP hyvin mahdollisesti korostaa, että tämä ei kuitenkaan ollut koronnostosyklin päätös vaan jatkossa koronnostot ovat yhä mahdollisia, jos niitä tarvitaan. Lähitulevaisuudessa toimittaisiin siis kokous kerrallaan ilman ennakkositoumuksia. Euroalueen talouskehitystä ennakoivat luvut ja mittarit indikoivat yhä heikkenevää, mutta samaan aikaan inflaatiotavoitteeseen on vielä matkaa. Tämä asetelma tekee EKP:n päätöksestä vaikean.

Yhdysvaltojen elokuun kuluttajahintaindeksit julkaistaan 13.9. ja tuottajahintaindeksit 14.9. Yhdysvaltojen keskuspankki Fedin korkokokous on vasta 20.9., joten inflaatioluvut ehtivät päätöksen tekoon mukaan. Markkinoiden odotuksissa on varsin selvästi se, että Fed ei syyskuussa ohjauskorkoaan nosta ja Fed olisi jo hyvin lähellä korkohuippujaan.

Sijoitusympäristö

Korkosijoitusten tuotto-oletukset ovat nyt korkeammat kuin vuosikausiin, ja Yhdysvaltojen ja Euroopan keskuspankeilla kiristyssyklien loput ovat lähellä. Kiristyssyklien loppuminen tukisi valtionlainojen tuottokehitystä, mikä on ollut nousevien korkojen takia varsin vaisua alkuvuoden aikana. Viimeisen 30 vuoden aikana Yhdysvaltojen keskuspankki Fed on saanut korkojen nostonsa selkeästi päätökseen neljä kertaa eli vuosina 1995, 2000, 2006 ja 2018. Näiden korkohuippujen jälkeisinä aikoina korkosijoitukset ovat tuottaneet varsin mukavasti. Fedin ohjauskoron yläreuna on nyt 5,50 %:ssa, ja tämä on korkein taso yli 20 vuoteen.

Talouskasvun ajantasaiset mittarit kuten ostopäällikköindeksit ovat indikoineet viime viikkoina, että kasvu on vaimeaa. Kasvun hidastuminen odotuksia enemmän voisi olla osakkeille huono asia, mutta sijoittajilla on nyt myös perinteinen vaihtoehto, korkosijoitukset, tasapainottamassa tilannetta. Inflaatiokehitys on edelleen tärkein tekijä keskuspankkien rahapolitiikalle ja sitä kautta sijoitusmarkkinoille. Inflaatio on yhä tavoitetasoja korkeammalla, mutta se hidastuu entistä selvemmin, vaikka euroalueen pohjainflaatio aiheuttaakin yhä huolta. Positiivinen skenaario olisi, jos taantumalta vältyttäisiin ja inflaatio laantuisi.

Globaalit osakeindeksit (Morningstar Global Markets) ovat tuottaneet alkuvuoden aikana elokuun loppuun menneessä noin 13 %, kun taas laajojen korkosijoitusindeksien (mm. Morningstar Global Core Bond) tuotot ovat jääneet valuuttakurssisuojattuna lähelle nollaa.

 

Hauskaa ja rentouttavaa loppuviikkoa!