#IndexViikko 23

Tämän viikon tapahtumat.

Kokonaisuutena osakemarkkinoiden alkuviikko on sujunut rauhallisesti lähellä viime viikon lopun tasoja. Toukokuun aikana vahvasti nousseet teknologiaosakkeet ovat olleet loivassa laskussa, kun taas esimerkiksi yhdysvaltalaiset pienyhtiöt ovat olleet hyvässä nosteessa. Korot ovat nousseet painaen korkosijoitusten tuottoja. Tiistaina Australian keskuspankki ja keskiviikkona Kanadan keskuspankki nostivat ohjauskorkojaan vastoin markkinoiden odotuksia. Tämä muistutti markkinoita siitä, että muidenkaan keskuspankkien nostot eivät välttämättä ole vielä ohi. Alkuviikosta otsikoihin nostettiin myös EKP:n Lagarden kommentit, että inflaatiopaineet eivät ole ohi ja koronnostoja vielä tarvitaan. Kommentit eivät olleet yllätys markkinoille, koska EKP:lta odotetaan 0,25 % nostoja vielä kesäkuussa ja heinäkuussa.

Viime perjantaina julkaistun Yhdysvaltojen ”nonfarm payrolls” -työllisyyslukupaketin mukaan työllisten määrä oli noussut toukokuussa odotuksia enemmän. Tämä vähensi taantumahuolia yhdessä velkakattotilanteen ratkeamisen kanssa ja tuki osakkeita viime viikon lopulla, vaikka korot ja koronnosto-odotukset nousivat myös. Työmarkkinoiden kehitys on Fedin rahapolitiikan kannalta tärkeä varsinkin nyt, kun kesäkuun kokouksen osalta odotukset ovat jakautuneet ennallaan pitämisen ja pienen noston välille.

Maanantaina raportoitu euroalueen huhtikuun tuottajahintojen vuosimuutos laski 1 %:iin. Viime elokuussa euroalueen tuottajahintojen vuosimuutos oli korkeimmillaan 43,4 %! Iso tekijä laskeneessa hintakehityksessä on ollut energiahintojen voimakas alamäki. Maanantaina Yhdysvaltojen palveluiden ISM-ostopäällikköindeksi laski ja jäi alle odotusten. Tähän asti palveluiden aktiviteetista kertovat mittarit ovat pysyneet vahvoina. Jatkossa mielenkiintoista seurattavaa on, alkaako palveluiden näkymät heikentymään muidenkin mittareiden mukaan. Jos näin tapahtuisi, taantuman todennäköisyys kasvaisi.

Miltä tuleva viikko näyttää?

Yhdysvaltain keskuspankin Fedin ja EKP:n korkokokoukset pidetään 14.6. ja 15.6., joita ennen julkaistaan Yhdysvaltojen toukokuun kuluttajahintaindeksi CPI (13.6.) ja tuottajahintaindeksi PPI (14.6.). Odotukset Fedin korkopäätöksen suhteen ovat jakautuneet. Markkinahinnoittelun mukaan hieman todennäköisempi vaihtoehto on ohjauskoron yläreunan ennallaan pitäminen 5,25 %:ssa, kuin pieni 0,25 % nosto tasolle 5,50 %. Fedin päätökseen voivat vielä vaikuttaa juuri ennen kokousta julkaistavat inflaatioluvut CPI ja PPI. Kokonaisinflaatio (CPI) oli pahimmillaan Yhdysvalloissa kesäkuussa 2022 tasolla 9,1 %. Huhtikuussa 2023 inflaatio oli laskenut 4,9 %:iin, ja toukokuun luvun odotetaan laskeneen lisää. Selvää on, että inflaatio hidastuu mutta kysymys on siitä, että millä tahdilla.

EKP:n 0,25 %:n nostoa pidetään lähes varmana. Euroalue on inflaatiosyklissä Yhdysvaltojen perässä, ja EKP:lla on kiristämistarpeita Fediä enemmän. Euroalueella kokonaisinflaation huippu 10,6 % koettiin lokakuussa 2022, kun toukokuussa 2023 oltiin tasolla 6,1 %. Joka tapauksessa kiristämissyklin päätös on lähellä, vaikka nykyinflaatio on yhä keskuspankkien tavoitetasojen. Torstaina sekä Kiina että Yhdysvallat julkaisevat lukuja mm. toukokuun vähittäismyynnistä ja teollisuustuotannosta. Seuraavat talouden aktiviteetista kertovat ajantasaiset luvut ovat kesäkuun ostopäällikköindeksit sekä euroalueelta että Yhdysvalloista 23.6. 

Sijoitusympäristö (ennallaan)

Inflaation maltillistuminen jatkunee lähikuukausina, kun mm. energian hinta, rahtihinnat ja metallien hinnat ovat olleet viime aikoina laskussa, vaikka tiukka työmarkkina pitääkin palkkapaineita koholla. Jos inflaation maltillistuminen jatkuu, markkinoiden huomio voi siirtyä inflaatiosta kohti talous- ja tuloskasvua. Ostopäällikköindeksin perusteella palvelut ovat alkuvuoden aikana pitäneet talouden rattaat pyörimässä, kun teollisuuden näkymät ovat heikentyneet jopa odotuksia enemmän. Jos teollisuus vetää taloudet taantumiin, keskuspankeilla on lähitulevaisuudessa tilaa riskien kasvaessa elvyttää ja leikata korkoja, jos inflaation maltillistuminen jatkuu. Klassinen hajautushyöty voi tehdä paluun. Korkosijoitusten tuotto-oletukset ovat nyt korkeammat kuin vuosikausiin, ja Euroopan keskuspankillakin kiristämissyklin loppu häämöttää. Osakkeita ei kuitenkaan kannata unohtaa. Ajoittamista tärkeämpää on aika markkinoilla. Viimeisen 6–8 kuukauden aikana nähty osakkeiden nousu on yllättänyt monet, ja kevään aikana Saksassa, Ranskassa ja Iso-Britanniassa indeksit ovat saavuttaneet uusia kaikkien aikojen ennätyksiä. On mahdollista, että jossain vaiheessa osakemarkkinoilla nähdään liike alaspäin. Kukaan ei kuitenkaan tiedä, milloin tämä voisi tapahtua eikä sitä, että ehditäänkö ennen mahdollista korjausliikettä nousta vielä 10 % tai 20 % lisää.