#IndexViikko 17

Tämän viikon tapahtumat  

Laajat osakeindeksit Euroopassa ja Yhdysvalloissa ovat lopulta korkeammalla kuin viime perjantaina vaihtelevan viikon jälkeen. Korot ovat nousseet painaen korkosijoitusten kursseja. Viikon aikana on saatu Yhdysvalloista talouskasvu- ja inflaatiopettymys, euroalueelta myönteinen yllätys ostopäällikköindekseistä ja globaalisti riittävän hyviä Q1-tulosraportteja yrityksiltä.

Tiistaina raportoitiin alustavat huhtikuun ostopäällikköindeksit Euroopasta ja Yhdysvalloista. Euroalueella teollisuuden näkymät pysyivät vaisuina, mutta palveluiden johdolla kokonaisindeksin pisteluku nousi odotuksia enemmän tasolle 51,4 eli talouden kasvusta indikoiville lukemille. Yhdysvalloissa sitä vastoin sekä teollisuuden että palveluiden indeksit laskivat ja jäivät alle odotusten. Yhdysvalloissa kokonaisindeksin pisteluku 50,9 oli ensimmäistä kertaa alle euroalueen sitten huhtikuun 2023.

Torstaina julkaistiin lukuja menneisyydestä, jotka saivat markkinoilla kuitenkin kohtuullisen isot liikkeet aikaan. Yhdysvaltojen Q1-talouskasvun vauhdiksi raportoitiin vain 1,6 %, kun odotuksissa oli ollut 2,4 % kasvuvauhti. Kasvutahti oli viimeksi yhtä hidasta keväällä 2022. Samalla julkaistu Q1:n PCE-pohjainflaatio yllätti kielteisesti. Hintojen nousuvauhti (PCE-pohjainflaatio) oli ollut 3,7 %, kun odotuksissa oli 3,4 % tahti. Q1:n on jo päättynyt, mutta yhdistelmä odotuksia vaisumpaa talouskasvua ja odotuksia korkeampaa inflaatiota sai torstaina osakkeet päivänsisäiseen laskuun. Korot nousivat, koska merkit odotuksia sitkeämpänä jatkuvasta Yhdysvaltojen inflaatiosta vahvistuivat.

Viikon aikana osakemarkkinoille nostetta saivat aikaan kuitenkin riittävän hyvät tulosraportit markkinoiden jättiläisiltä. Myöhään torstaina sekä Microsoft että Alphabet ylittivät odotukset, ja osakkeet nousivat jälkimarkkinoilla selvästi. Tiistaina raportoinut Tesla jäi odotuksista, mutta osake nousi selvästi, kun yhtiö kertoi tuovansa markkinoilla edullisia autoja odotuksia nopeammalla aikataululla. Pelkkää juhlaa tuloskausi ei ole ollut. Mm. Meta (ex-Facebook) laski reippaasti raporttinsa jälkeen, kun yhtiö linjasi investoivansa reippaasti mm. tekoälyyn ja lyhyen aikavälin ohjeistus jäi alle odotusten.

Lähi-idän tilanne on toistaiseksi siirtynyt taka-alalle. Öljyn (brent) hinta on kuitenkin hiipinyt viikon aikana takaisin lähelle 90 dollaria. Tilanteen kehittyminen voi heilautella markkinoita edelleen.

Miltä tuleva viikko näyttää?

Ensi viikolla tapahtuu. Heti maanantaina raportoidaan Espanjan ja Saksan huhtikuun kuluttajainflaatioluvut (CPI). Tiistaina on vuorossa koko euroalue, mutta jo maakohtaiset luvut voivat heiluttaa markkinoita. EKP:n seuraava korkokokous pidetään 6.6., joten näillä inflaatioluvuilla on suora linkki rahapolitiikan lähitulevaisuuteen. Markkinoilla EKP:n kesäkuun koronlaskua pidetään lähes varmana. Inflaatiolukujen yhteydessä julkaistaan myös euroalueen Q1-talouskasvu. Tiistaina huomiota saavat myös Kiinan ostopäällikköindeksit.

Keskiviikkona pidetään Fedin korkokokous, josta ei odoteta muutoksia ohjauskorkoon. Fedin keskuspankkiirit ovat viime aikoina kommentoineet, että koronlaskuilla ei ole kiire, koska talouskasvu ja työllisyys ovat pysyneet riittävän vahvoilla tasoilla, ja inflaation laskeminen on hidastunut tai jopa pysähtynyt. Markkinoiden odotukset Fedin ohjauskoronlaskuista ovat pienentyneet alkuvuoden aikana massiivisesti, ja ensimmäistä koronlaskua odotetaan vasta syksyllä 2024.

Keskiviikkona ohjelmassa on Yhdysvaltojen teollisuuden ISM-ostopäällikköindeksi, jota on julkaistu vuodesta 1948 alkaen, ja perjantaina vuorossa on palveluiden ISM. Yhdysvaltojen kasvu on ollut kohtuullisen hyvää, mutta aivan viime viikkoina on nähty ristiriitaisia signaaleja kuten aiemmin mainittu Q1:n kasvupettymys. ISM-indeksit tuovat tähän asiaan lisätietoja. Keskiviikkona ohjelmassa on ”JOLTs Job Openings”, joka kuvaa avoimien työpaikkojen määrää ja perjantaina raportoidaan ”nonfarm payrolls” -työllisyyslukupaketti, jonka yhteydessä julkaistaan mm. työttömyysaste. Inflaatiolukujen ohella työmarkkinoiden tilanne on avainasemassa Yhdysvaltojen keskuspankki Fedin rahapolitiikan jatkon kannalta.

Lisäksi ensi viikolla Q1-tuloskausi pyörii vielä täydellä vauhdilla. Tiistaina raportoi mm. Amazon ja torstaina Apple.

Sijoitusympäristö

Suurin huomio kohdistuu Yhdysvaltojen (Fed) ja Euroopan keskuspankkien (EKP) koronlaskusyklien alkamisen ajankohtaan ja tahtiin. Markkinoiden odotuksissa on yhä, että EKP tekisi vuoden 2024 aikana useita koronlaskuja. Odotukset Yhdysvaltojen keskuspankin koronlaskuista ovat pienentyneet vahvana pysyneen työllisyyden ja sitkeän inflaation vuoksi, mikä on painanut korkosijoituksien kursseja alkuvuonna. Vastaavasti osakemarkkinat ovat tähän asti hyötyneet Yhdysvaltojen talouden vahvasta vedosta, vaikka tämän viikon luvut jäivät alle odotusten.

Vaikka geopoliittiset riskit nousevat aika ajoin otsikoihin, inflaatiokehitys on edelleen tärkein tekijä keskuspankkien rahapolitiikalle ja sitä kautta sijoitusmarkkinoille. Inflaation maltillistuessa huomio siirtynee lähikuukausina entistä enemmän tulos- ja talouskasvun suuntaan. Fedin ohjauskoron yläreuna on nyt korkeammalla kuin kertaakaan yli 20 vuoteen eli 5,50 %:ssa ja EKP:n perusrahoitusoperaatioiden korko 4,50 %:ssa, joten inflaation hidastuessa tilaa leikata on.

Talouskasvun hidastuminen voisi olla osakkeille huono asia, mutta se voisi aikaistaa rahapolitiikan keventämisen tarvetta tukien korkosijoituksia, jos inflaatio maltillistuu samalla. Osakkeita ei kannata kuitenkaan unohtaa. Yritysten tuloskunto on pysynyt hyvänä, ja kun riskinottohalukkuus kasvaa, osakeindeksit voivat nousta nopeastikin kuten olemme viime kuukausina nähneet.

 

Viikkokirjeemme julkaistaan seuraavan kerran 10.5.

 

Hauskaa ja rentouttavaa loppuviikkoa!