#IndexViikko 50

Share on twitter
Share on facebook
Share on email

Markkinatapahtumat.

 

Keskuspankkien politiikkaratkaisut laukaisivat osakekurssit nousuun vaikka rahapolitiikkaa kiristettiinkin niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissakin. Pienen pohdinnan jälkeen tekno-osakkeissa koettiin laskuakin, mutta laajempaa kurssikäännettä keskuspankit eivät vielä laukaisseet. Fed ilmoitti peräti aikovansa lopettaa joukkolainojen ostamisen markkinoilta kokonaan maaliskuun loppuun mennessä. EKP puolestaan lopettaa saman kuun loppuun mennessä pandemian vaikutusten torjumiseksi virittämänsä PEPP-ohjelman sekä vähentävänsä asteittain muuta joukkolainojen ostoa ensi vuoden aikana.

Markkinoilla keskuspankkien ratkaisuja osattiin hyvin ennakoida ja koska suurempia yllätyksiä ei tullut, riitti tämä innostamaan sijoittajat osakeostoksille. Wall Streetillä kurssit hipovat jälleen ennätyslukemiaan ja muun maailman pörssit seuraavat perässä. Lisävauhtia markkinoille saatiin kuluneella viikolla amerikkalaisista vähittäiskauppatilastoista, jotka osoittivat amerikkalaisten ostoinnostuksen jatkuneen poikkeuksellisen vahvana. Joulukaupasta onkin odotettavissa ennätysmäistä ja tämä luonnollisesti heijastuu markkinoiden positiivisina odotuksina pörssiyhtiöiden tulosten suhteen.

Korkoratkaisut eivät sen sijaan aiheuttaneet korkomarkkinoille juuri minkäänlaista liikehdintää. Pitkät korot ovat Euroopassa ja Yhdysvalloissa jopa alempana kuin kuukausi sitten vaikka inflaatiolukemat ovat osoittautuneet arvioitakin korkeammiksi. Korkomarkkinoiden tilannetta voidaan tulkita niin, että markkinoilla luotetaan inflaation taittuvan jatkossa laskuun ja keskuspankkien toimien olevan riittäviä pidempiaikaisen hintapaineen ehkäisemiseen.

 

Osakemarkkinat

  • Maailman osakekurssit hipovat jälleen ennätyslukemiaan ja MSCI World -indeksi on reilun prosentin päässä uudesta huipustaan.
  • Amerikkalaisanalyytikoiden tulosodotukset kääntyivät vihdoin nousuun pörssivuoden lähestyessä loppuaan. Ennusteet vuoden viimeiselle kvartaalille ennakoivat runsaan 21 %:n tulosparannusta. Euroopassa ennakoidaan yhä yli 50 % parempia tulostietoja kuin vuosi sitten.
  • Vuoden 2022 tulosodotukset povaavat eurooppalaisille pörssiyhtiöille noin 15 % ja amerikkalaisille vajaat 10 % parempia tuloksia, kuin päättyvän vuoden ennätyslukemat.

 

Korkomarkkinat

  • Markkinakorot pysyivät liki paikoillaan keskuspankkien rahapoliittisten linjausten jälkeen. Pitkä 10-vuotinen korko on Yhdysvalloissa yhä alle 1,5 %:n tason ja Saksassa vastaavasti korko matelee yhä yli 0,3 % miinuksella.
  • Englannin keskuspankki yllätti markkinat nostamalla omaa ohjauskorkoaan jo nyt. Korkoa nostettiin 0,15 %:a 0,25 %:in.
  • Euron kurssi vahvistui hitusen dollariin nähden EKP:n ilmoitettua omien joukkolainojen osto-ohjelmien supistamisesta ensi vuonna. Euro vahvistui, vaikka Yhdysvalloissa varsinaisia koronnostoja on odotettavissa jo ensi vuonna.

 

Talousluvut

  • Inflaatio kiihtyi Yhdysvalloissa 6,8 %:in marraskuussa. Edellisen kerran hintojen nousu on ollut yhtä nopeaa 1980-luvun alussa. Energian ja elintarvikkeiden hinnoista puhdistettu pohjainflaatio kiihtyi sekin 4,9 %:in eli korkeimmilleen kolmeen vuosikymmeneen.
  • Kiinan teollisuustuotannon kasvu toipui hieman marraskuussa tuotannon kasvaessa 3,8 % lokakuun 3,5 % sijaan. Sen sijaan vähittäiskaupan myynnissä kasvu hiljeni prosentilla 3,9 %:in. Luvut viittaavat selvästi koko Kiinan kasvuvauhdin hiipumiseen alle maan tavoitteleman 6 %:n tason.
  • Vähittäiskauppa kasvoi Yhdysvalloissa marraskuussa ällistyttävät 18,2 % viimevuotiseen verrattuna. Vahva kasvu ennakoi ennätysmäistä joulukauppaa ja samalla koko maan talouskasvun kiihtymistä.
  • New Yorkin alueen suhdannebarometri vahvistui hieman joulukuussa ja pysyi siten huippukorkeuksissaan. Philadelphian alueella odotukset sen sijaan himmenivät vaikka enemmistö yrityksistä odottaakin suhdanteiden yhä kirkastuvan.
  • Eurooppalaiset suhdanneodotukset pysyivät teollisuusyrityksillä vahvoina joulukuussa, mutta palvelualojen odotukset hiipuivat hieman tutkimustalo Markitin mittauksessa. Jälleen kiristyneet koronarajoitukset nakertavat palvelusektorin näkymiä keskellä kiivainta joulukauppaa.
  • Teollisuustuotannon kasvu jatkui Yhdysvalloissa vakaana 5,3 %:ssa marraskuussa.

 

Muut tapahtumat

  • Yhdysvaltain keskuspankin pisteanalyysi ennakoi ensi vuodelle peräti kolmea koronkiristystä ja ensimmäistä koronnostoa odotetaan jo huhtikuulle.

 

MITÄ SEURAAVAKSI?

Vuoden viimeisten viikkojen aikana markkinoille ei enää ole luvassa suurempia yllätyksiä tai tapahtumia, jotka saattaisivat mainittavalla tavalla muuttaa yleistä tunnelmaa. Pörssivuodesta on tulossa kaiken kaikkiaan erinomaisen vahva ja vuoden viimeisillä päivillä on yleensä taipumus vahvistaa koko vuoden kehitystä. Talouden peruskuva on markkinoiden kannalta hyvinkin valoisa. Länsimaissa talouskasvu jatkuu voimakkaana ja alkavasta uudesta vuodesta ennakoidaan hyvää.

Analyytikoiden arvioiden mukaan positiivinen tunnelma on valtaamassa myös pörssiyhtiöiden tuloskuntoa ja tulosennusteet näyttäisivät olevan vahvistumassa. Sijoittajien parissa varmasti uumoillaan tammikuussa käynnistyvän tuloskauden onnistuvan ’yllättämään’ markkinat, aivan kuten on käynyt jokaisen tuloskauden yhteydessä pandemian alun jälkeen. Inflaatiostakaan ei näyttäisi olevan sijoittajille suurempaa huolta. Korkomarkkinoiden viesti on hyvin rauhallinen, mikä tietysti tukee myös pörssisijoittajia.

 

Ensi viikolla hiljennymme joulun viettoon, joten julkaisemme seuraavan Viikkokirjeen viikolla 52.

Mukavaa joulun odotusta kaikille Index Varainhoidon Viikkokirjeen lukijoille!

 

 

Tilaa viikkokirje suoraan sähköpostiin

Kiinnostuitko?

Jätä yhteydenottopyyntö niin keskustellaan miten voimme olla avuksi.

Käytämme verkkosivuillamme evästeitä tarjotaksemme paremman käyttökokemuksen sivustovierailijoille. Jatkamalla sivujen käyttöä hyväksyt evästeet sekä GDPR-käytäntömme.