#IndexViikko 4

Share on twitter
Share on facebook
Share on google
Share on email

Markkinatrendit. Viime vuoden lopun vahva pörssien nousuvire jatkui uuden vuoden ensimmäisinä viikkoina ja maailman osakeindeksit kohosivat viime viikolla jälleen uusiin ennätyksiinsä. Markkinoilla odotetaan nyt vahvistusta toiveille niin talouden toipumisesta kuin pörssiyhtiöiden tulosten paranemisestakin. Tuloskausi tosin ei alkumetreillään ole onnistunut tuottamaan sellaista positiivista yllätystä kuin mitä ehdittiin toivoa. Wall Streetillä tähän mennessä julkistetut tulokset ovat ylittäneet analyytikoiden ennusteet vain vaivoin ja selvästi niukemmalla marginaalilla kuin tavallisesti.

Taloussuhdanteiden osalta toivoa paremmasta näyttäisi olevan. Alustavat ja ensimmäiset suhdannemittaukset Yhdysvalloista osoittavat yritysten suhdanneodotusten ainakin hieman kohonneen ja lisää toiveikkuutta ennakoidaan kauppasodan laantumisen myötä. Myös Kiinasta julkistettiin odotettua parempia talousmittareita. Pörssiyhtiöiden tuloskauden etenemisen myötä uutisvirran odotetaan niin ikään paranevan lähiviikkoina ja siten markkinoilla on mahdollista pitää kiinni toivorikkaudesta.

Selvää on, että vahvan nousuputken jälkeen markkinoilla on niukasti varaa pettymyksiin. Osakemarkkinoilla hinnoittelu on kohonnut tulevia ja parempia tuloksia ennakoiden. Yrityksiltä on syytä odottaa aiempaa positiivisempia näkemyksiä tulevasta. Korkomarkkinoilla suurempia muutoksia ei edelleenkään ennakoida. Menneen viikon mittaan korot kääntyivät valtiolainoissa vaihteeksi laskuun. Jotta korot nousisivat, tarvitaan vahvistuvasta talouskehityksestä maailmalla vielä vankempaa näyttöä.

Osakemarkkinat.

  • Amerikkalaisten pörssiyhtiöiden tulosten arvioidaan jäävän 2,1 % edellisvuotta heikommiksi viime vuoden viimeisen neljänneksen osalta. Euroopassa puolestaan tulosten odotetaan kasvaneen 2,5 %.
  • Tuloskauden ensimmäiset raportit ovat Wall Streetillä ylittäneet markkinoiden ennusteet keskimäärin 1,1 %:lla. Tämä positiivinen yllätys on kuitenkin selvästi tavanomaista pienempi.
  • Keskimäärin tulosten odotetaan kohoavan alkaneena vuonna niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissakin. Tuloskasvun odotetaan kiihtyvän kaksinumeroisiin prosenttilukuihin vuoden loppupuoliskolla.

Korkomarkkinat.

  • Valtiolainakorkojen hentoinen nousutrendi taittui menneellä viikolla länsimarkkinoilla. Edes hieman kohonneet inflaatiolukemat Yhdysvalloista eivät hermostuttaneet korkomarkkinoita.
  • Yrityslainakorot alenivat valtiolainakorkojen vanavedessä ja lainojen hinnat hieman kohosivat.

Talousluvut.

  • Inflaatio kiihtyi Yhdysvalloissa 2,3 %:in vuositasolla joulukuussa. Hintojen nousu oli nopeinta reiluun vuoteen ja lisää osaltaan odotuksia korkojen nousun suuntaan.
  • Eurooppalainen teollisuustuotanto aleni edelleen marraskuussa. Tuotannon lasku kuitenkin loiveni hieman aiemmasta ja markkinoilla ennakoidaan tuotannon toipuvan alkaneena vuonna.
  • New Yorkin alueen yritysten suhdannebarometri kohosi hieman tammikuussa, mikä ennakoi varovaista teollisuuden elpymistä alkuvuonna. Philadelphian alueen vastaava mittaus kohosi niin ikään ja siten amerikkalaisen teollisuuden kasvuodotukset näyttävät olevan piristymässä. Toteutunut teollisuustuotanto oli vielä joulukuussa laskussa.
  • Vähittäiskaupan kasvu kiihtyi Yhdysvalloissa joulukuussa peräti 5,8 %:in vuodentakaiseen verrattuna. Vankka kasvu tukee koko talouden kasvunäkymiä.
  • Kiinan talouskasvu pysyi 6,0 %:ssa viime vuoden viimeisellä neljänneksellä. Kasvuvauhti on hitainta sitten 2000-luvun alun. Joulukuussa Kiinan teollisuustuotannon ja vähittäiskaupan kasvun kuitenkin kerrottiin jälleen piristyneen ja niinpä koko talouden kasvun odotetaan alkuvuonna hieman elpyvän.
  • Eurooppalainen inflaatiovauhti polki paikoillaan joulukuussa eikä hintojen nousu siten uhkaa odotuksia matalien korkojen ajan jatkumisesta.

Muut tapahtumat.

  • Amerikkalais-kiinalaisten kauppaneuvottelujen on määrä jatkua nopealla aikataululla viime viikolla allekirjoitetun ensivaiheen kauppasopimuksen jälkeen. Markkinoilla ei kuitenkaan odoteta uutta sopimusta ennen marraskuun presidentinvaaleja Yhdysvalloissa.
  • Ranskalaisten uutisten mukaan Trump ja Macron ovat sopineet ranskalaisten uhkaamien teknoyrityksiä koskevien veronkorotusten lykkäämisestä, minkä odotetaan lieventävän kauppasodan uhkaa Yhdysvaltain ja EU:n välillä.

Yhteenveto. Pörsseissä alkanut tuloskausi on näytön paikka yrityksille vastata sijoittajien toiveisiin. Nopeasti kohonneet pörssikurssit tarvitsevat nyt tuekseen yritysten konkreettisia näkemyksiä tulevista paremmista ajoista. Mikäli yritykset pystyvät vastaamaan huutoon, on markkinoilla kaikki syy suhtautua myös tulevaan kehitykseen luottavaisesti. Markkinoilla odotetaan edelleen, että tuloskasvu alkaneena vuonna on paranevaa ja vieläpä kiihtyvään tahtiin. Ja mikäli yritykset ovat asiasta samaa mieltä, voi positiivinen tunnelma markkinoilla kannatella edelleen. Korkomarkkinoilla odotukset ovat sen sijaan edelleen latteita. Korkojen laskua ei kannata elpyvän talouden oloissa odotella ja korkosijoitusten tuottonäkymät pysyvät siten äärimmäisen matalina.

Tilaa viikkokirje suoraan sähköpostiin

Kiinnostuitko?

Jätä yhteydenottopyyntö niin keskustellaan miten voimme olla avuksi.

Käytämme verkkosivuillamme evästeitä tarjotaksemme paremman käyttökokemuksen sivustovierailijoille. Jatkamalla sivujen käyttöä hyväksyt evästeet sekä GDPR-käytäntömme.