#IndexViikko 24

Share on twitter
Share on facebook
Share on google
Share on email

Markkinatapahtumat.

Osakemarkkinoilla jatkettiin uusien ennätysten kurkottelua alkuviikosta, mutta sittemmin kurssikehitys näyttää rauhoittuneen. Sijoittajat jännittivät varmasti eniten Yhdysvaltain keskuspankin tämän viikkoista kokousta, mistä haettiin vihjeitä korkopolitiikan suunnasta. Odotetusti mitään yllättäviä ratkaisuja Fed ei tehnyt, mutta kertoi kuitenkin keskustelua käydyn keskuspankin elvytysohjelman eli velkakirjojen osto-ohjelman supistamisesta parin vuoden päästä. Osakemarkkinoiden lyhytjännitteisen sykkeen kannalta keskuspankin viesti olikin lohdullinen, mitään vaaraa edes pienistä korkokäänteistä ei pitäisi lähiaikoina olla.

Taloustilastot osoittavat elpymisen jatkuvan kiivaana niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissakin Euroopan tosin tullessa kuukaudella kahdella amerikkalaiskehitystä jäljessä. Kaikkein kiivain talouden kiihdytysvaihe saattaa Yhdysvalloissa olla jo tällä haavaa hidastumassa ja Euroopassa puolestaan nopeimman kasvun ajat ajoittunevat kesäkuukausille. Ennakoivien talousmittareiden valossa onneksi näyttää siltä, että vahva korkeasuhdanne jatkuu taloudessa myös kevään ja alkukesän kiihkeän elpymisen jälkeen, mikä puolestaan lupaa hyvää osakemarkkinoiden näkökulmasta.

Korkomarkkinoilla ensireaktio Fedin vihjailuihin elvytyksen supistamisen suhteen reagoitiin aluksi pienellä korkojen nousulla, mutta tunnelma markkinoilla näytti nopeasti muuttuvan. Dollarikorot palasivat alemmas eikä hermoilua nähty muillakaan markkinoilla. Korkopuolen maltillisuutta vahvistaa myös odotus keväällä nähtyjen amerikkalaisten inflaatiolukemien rauhoittumisesta jatkossa. Odotettavissa on, että hintapaineet haihtuvat talouden kasvuvauhdin tasaantuessa kesän mittaan.

Osakemarkkinat.

  • Osakekurssit saavuttivat viimeisen ennätyksensä globaalissa mittakaavassa viikon alussa maanantaina MSCI World -indeksillä mitattuna.
  • Analyytikoiden ennusteet pörssiyhtiöiden tuloksista ovat jatkaneet vahvistumistaan toisen vuosineljänneksen lähestyessä loppuaan. Erityisen voimakasta ennusteiden nousu on ollut Euroopassa, missä tulosten odotetaan päättyvän neljänneksen osalta paranevan peräti 104 % viime vuoden koronakevään lukemista.
  • Wall Streetillä amerikkalaisten pörssiyhtiöiden tuloskasvuksi odotetaan nyt 61,5 %:n lukemia toiselta neljännekseltä. Odotukset ovat nousseet 10 % vuosineljänneksen mittaan.

Korkomarkkinat.

  • Pitkät markkinakorot nytkähtivät hivenen ylöspäin Fedin vihjailtua aikeistaan aikaistaa omaa velkakirjojen osto-ohjelman pienentämistä. Markkinavaikutus näytti jäävän kuitenkin lyhytikäiseksi ja valtiolainojen korot taittuivat laskuun jälleen eilen.
  • Suurempi vaikutus Fedin vihjailuilla oli valuuttamarkkinoille, missä dollari vahvistui selvästi. Euron kurssi painui 1,19 dollarin tuntumaan eli alimmilleen kahteen kuukauteen.
  • Yrityslainojen hinnat ovat edelleen pysyneet kapeassa haarukassa ja lainatuotot hipovat historiallisia pohjalukemiaan.

Talousluvut.

  • Amerikkalaiskuluttajien luottamus koheni kesäkuussa Michiganin yliopiston mittauksessa ja luottamus lähentelee korkeimpia lukemiaan sitten pandemian alun.
  • Eurooppalainen teollisuustuotanto elpyi ennakoitua nopeammin huhtikuussa. Tuotannon määrä kasvoi peräti 39,3 % vuodentakaisesta.
  • Vähittäiskaupan volyymi heikkeni Yhdysvalloissa toukokuussa huhtikuuhun verrattuna, mutta vuotta aiempaan nähden kauppa oli vahvassa 28,1 %:n kasvussa. Kaupan arvo ylittää maassa jo selvästi pandemiaa edeltäneen tason.
  • New Yorkin alueen suhdannebarometri heikkeni kesäkuussa toista kuukautta peräkkäin, mikä saattaa indikoida amerikkalaistalouden kiihkeimmän kasvuvaiheen olevan jo rauhoittumassa. Barometrin +17,4 pisteen lukema kertoo kuitenkin edelleen vahvoista näkymistä. Philadelphian vastaava barometri heikkeni kesäkuussa vain aavistuksen pysyen yhä korkeasuhdannetta ennakoivalla tasolla.
  • Teollisuustuotannon kasvu Yhdysvalloissa oli toukokuussa odotettua vahvempaa. Tuotanto kasvoi viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna 16,4 %.
  • Kiinan teollisuustuotannon kasvu hidastui 9,8 %:in toukokuussa eli alimmilleen neljään kuukauteen. Niin ikään vähittäiskaupan kasvu hidastui ollen kuitenkin yhä vahvoissa lukemissa 12,3 %.

Muut tapahtumat.

  • Yhdysvaltain keskuspankki piti rahapoliittisen virityksensä ennallaan tämän viikon kokouksessaan, mutta vihjasi kuitenkin mahdollisen elvytyksen pienentämisen tapahtuvan hieman aiemmin indikoitua nopeammin eli vuodesta 2023 alkaen.

Mitä seuraavaksi?

Markkinoilla ennakointi pörssiyhtiöiden tuloskehityksen suhteen kiihtyy toisen vuosineljänneksen lähestyessä loppuaan. Tulosodotukset ovat tasaisen varmasti nousseet viikko viikon perään ja niinpä meneillään olevan kvartaalin aikana ennusteisiin on kertynyt vahvoja nousuodotuksia, aivan erityisesti Euroopassa. Tämä ennusteiden nousutrendi vielä todennäköisimmin kiihtyy ennen heinäkuun loppupuolella käynnistyvää tuloskautta, mikä puolestaan luo hedelmällistä maaperää yhä uusille kurssiennätyksille pörsseissä.

Korkomarkkinoille on puolestaan luvassa hyvin rauhallista keskikesän ajaksi suurten keskuspankkien jälleen vakuutettua pitävänsä korkopolitiikan ennallaan ja siten ennätysmäisen elvyttävänä vielä pitkään. Sijoittajan näkökulmasta korkosijoitukset vaikuttavat edelleen lohduttoman tylsiltä ja tuottamattomilta, vaikka välitön korkojen nousun uhka ja inflaatiopelot hiipuvatkin.

Tilaa viikkokirje suoraan sähköpostiin

Kiinnostuitko?

Jätä yhteydenottopyyntö niin keskustellaan miten voimme olla avuksi.

Käytämme verkkosivuillamme evästeitä tarjotaksemme paremman käyttökokemuksen sivustovierailijoille. Jatkamalla sivujen käyttöä hyväksyt evästeet sekä GDPR-käytäntömme.